(Työ)hyvinvointipuheesta hyvinvointitekoihin

Aava

Oletko käynyt työhyvinvointiin liittyen hyviä ja mielenkiintoisia keskusteluja, jotka eivät ole kuitenkaan johtaneet toivottuun konkreettiseen muutokseen arjessasi? Entä perehdytkö mielelläsi terveyttä ja hyvinvointia koskevaan tietoon esimerkiksi äänikirjojen, podcastien tai tieteellisten (tai vähemmän tieteellisten) artikkelien avulla ilman, että terveydessäsi tai hyvinvoinnissasi tapahtuu kovin merkittävää kohenemista? Jos vastasit näihin kysymyksiin ”kyllä”, meillä on jotakin yhteistä. Ja tämä tekstini on osoitettu juuri sinulle.

Vietän suuren osan arjestani ajatellen hyvinvointia. Sen kokonaisvaltaisuutta, kontekstuaalisuutta ja subjektiivisuutta. Sitä edistäviä asioita ja toisaalta esteitä sen saavuttamiselle. Työni keskiössä on hyvinvointiin liittyvän tiedon jakaminen ja hyvinvointia tukevien oivallusten tuottaminen asiakkailleni oli kyseessä sitten yksilö tai yhteisö, yksityishenkilö tai organisaatio. Ilokseni kiinnostus (työ)hyvinvointia ja siihen kytkeytyviä teemoja kohtaan lisääntyy jatkuvasti, mikä näkyy rakentavina, avoimina keskusteluina ja yleisen tietoisuuden kasvuna.

Samaan aikaan en voi olla havaitsematta sitä, miten tiedon ja keskustelun lisääntyminen ei vaikuta samassa suhteessa parantavan hyvinvointiin liittyviä lopputulemia. Julkisuudessakin puhutaan paljon siitä, miten ihmisten elintapoihin liittyvät niin somaattiset kuin psyykkiset sairaudet yleistyvät ja työpaikoilla kaikesta hyvinvointipuheesta huolimatta moni odotti jälleen kesälomaansa päästäkseen palautumaan työarjen kuormituksesta jaksaakseen taas seuraavan kvartaalin. Julkisen keskustelun lisäksi monilla on varmasti tähän liittyen useitakin henkilökohtaisia kokemuksia samasta ilmiöstä.

Mistä siis kiikastaa?

Miksei (työ)hyvinvointipuhe lisää hyvinvointia?

Tätä pohtiessani päädyn usein samaan selitykseen. Moni meistä tietäisi kyllä, miten kannattaisi toimia, jotta oma ja muiden hyvinvointi kohentuisi. Samaan aikaan kuitenkin toivoisimme, että löytyisi jokin uusi keino hyvinvointiin, joka vapauttaisi meidät aikaa vievästä vaivannäöstä, jota tutut keinot edellyttävät.

Tämä on helposti ymmärrettävissä ottaessamme huomioon kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti aikaamme leimaavan vaivattomuuden, nopeuden ja edullisuuden priorisoinnin. Oli kyse sitten pikaruuasta, ultrapikamuodista tai vaikkapa suoratoistopalveluista, joiden parissa iso osa meistä elää arkeaan. Valitettavaa on, että iso osa vaivattomista vaihtoehdoista ei kuitenkaan vie meitä kohti hyvinvointia, vaan päinvastoin kohti pahoinvointia, sairautta ja tyytymättömyyttä.

Niin hienoa kuin se onkin, että (työ)hyvinvointiin liittyvät teemat kiinnostavat ja herättävät keskustelua, muistetaanhan kuitenkin, että aito hyvinvointi rakentuu toinen toistaan seuraavista arkisista hyvinvointiteoista ja vaatii jatkuvaa vaivannäköä. Ja, että usein se on nimenomaan vaivannäkömme, mikä erottaa meille arvokkaat asiat vähemmän tärkeistä.

Ja kyllä, ne ovat juuri niitä vanhoja, tylsiä tuttuja. Jos haluamme parantaa fyysistä hyvinvointiamme ja terveyttämme, tulisi meidän riittävän usein valita fyysistä aktiivisuutta lisäävä vaihtoehto helpon passivoivan sijaan. Pitää huolta terveellisestä ruokavaliosta silloinkin, kun vaivattomampia vaihtoehtoja olisi nopeammin saatavilla. Asettaa itsellemme rajoja nukkumaanmenon suhteen silloinkin, kun televisiosarjan seuraavan jakson katsominen tuntuisi hauskemmalta.

Samalla tavalla halutessamme lisätä työhyvinvointia olisi ennen uusiin ja innostaviin trendeihin tarttumista hyvä varmistaa, että vanhat tutut teot toteutuvat arjessa. Työn tavoitteet ja odotukset ovat selkeästi ja ristiriidattomasti muotoillut, johtamisessa työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti, työmäärä on pääsääntöisesti toteutettavissa työajan puitteissa olemassa olevalla osaamisella ja työyhteisössä kaikki kohtelevat toisiaan asiallisesti. Monesti arjessa nämä teot vaativat enemmän vaivannäköä kuin olisimme halukkaita niille antamaan, mutta vain tekojen kautta saamme aikaan aitoa hyvinvointia.

Mihin tekoihin juuri sinä voisit tämän syksyn aikana keskittyä?

PS. Inspiroiduin itse pohtimaan vaivattomuuden ja vaivannäön suhdetta lukiessani ”slow foodin” edelläkävijän Alice Watersin kirjaa We are what we eat. Suosittelen lämpimästi, vaikka et yleensä ruokakirjoista innostuisikaan!

Vieläkin syvällisempää sukellusta teemaan kaipaaville suosittelen lisäksi Michael Easterin teosta The Comfort Crisis.

Teksti: Sara Vilander, Lääkärikeskus Aavan työterveyspsykologi.