Mietelmiä ahdistuksesta – Odota myrkkyä seisovasta vedestä
William Blake: Expect poison from the standing water
Ahdistus on tila, jossa kielteinen odotus tulevasta riepottelee tunteita ja mielikuvia. Tämä teksti ei käsittele yksinään ahdistusta, vaan sitä, mitä seurauksia se voi aiheuttaa ihmisen elämässä. Kuinka moni eteenpäin menevä askel onkaan jäänyt ottamatta tuon tunteen vuoksi?
Lähes päivittäin kohtaan työssäni ahdistuksen kanssa kamppailevia ihmisiä. Todellakin kyse on kamppailusta. Asiakkaani haluaisi uskaltaa – haluaisi ottaa riskin ja tehdä jotain uutta, jotta elämä voisi olla parempaa kuin nyt. Vuorotahtia tämän ajatuksen kanssa vetää hahmoton ja sakea tunne, joka vakuuttelee: “ei kannata, mitä jos kaikki meneekin huonosti”. Tuossa kiihkeässä vuoropuhelussa eteenpäin menevän ja taka-askeleelle ajavan äänen välille voi kiteytyä ihmisen kokonainen kohtalo.
Soren Kierkegaard kutsui ahdistusta vapauden huimaukseksi. Kuinka oikeassa hän olikaan? Ihmisen on tehtävä valintoja elämässään tietämättä, mitä kaikkea noista valinnoista voi seurata. Ahdistus on tuo välitila, jossa punnitaan, mitä tulisikaan tehdä.
Usein ahdistus syntyy siitä, kun pitää tehdä valinta epätyydyttävän, mutta tutun ja turvallisen ja uuden, mutta epävarman tilanteen väliltä. Uusiin tilanteisiinhan liittyy aina riski. Kukaan ei tiedä, mitä työpaikan vaihdos voi tarkoittaa tai mitä seuraa, jos puhuu kumppanille rehellisesti asiasta, mitä kumpikin on yrittänyt välttää. Voi seurata katastrofi – tai sitten jotain hyvää. Ahdistus näkee riskin ja usein suostuttelee pelaamaan varman päälle.
Abelsonin paradoksi
Baseball lukeutuu Amerikan seuratuimpiin lajeihin. Eräs keskeisin tunnusluku, jolla arvioida lyöjien etevyyttä on lyöntikeskiarvo. Lyöntikeskiarvo kuvaa sitä, kuinka monesti lyöjä keskimäärin osuu lyöntivuoroillaan.
1980-luvulla tilastotieteilijä Robert P. Abelson nosti esiin mielenkiintoisen tilastotieteellisen huomion baseballista: kansallisessa baseball-liigassa MLB:ssä huippupelurin ja keskivertopelurin osuman tilastollinen selitysosuus on 3 %. Toisin sanoen, jos valmentaja laittaa huippupelurin tai keskivertopelurin seuraavaan vuoroon lyömään, on näiden kahden ero yksittäisessä tilanteessa häviävän pieni: vain noin 3 %. Tätä kutsutaan Abelsonin paradoksiksi, eli häviävänkin pieni tilastollinen ero voi selittää yllättävän paljon. Abelson itse ajatteli, että vaikka yksittäisessä tilanteessa ero on pieni, niin 1000 lyönnissä ero huippu- ja keskivertopelurin välillä on ratkaiseva.
Ahdistus saa ihmisen välttämään riskiä ja tarttumaan varmempaan vaihtoehtoon. Elämän suuri ironia onkin, että aina varmempaan vaihtoehtoon tarttuminen voikin johtaa alati kapeneviin näkymiin.
Kuten Abelsonin paradoksissakin, pitkällä aikavälillä riskin välttäminen johtaa todennäköisesti pysähtyneeseen tilaan, jossa uudet tuulet eivät pääse puhaltamaan. Yksittäinen tilanne ei ole niinkään ongelma, mutta tuhat ahdistuksen sanelemaa tilannetta voikin olla.
Jälkiviisauden imelyys
On surullista todistaa pysähtyneisyyden näivettämää elämää. Vuosia sitten työskentelin erään asiakkaan kanssa, joka oli haastavassa elämäntilanteessa. Hänen kaksikymmentä vuotta kestänyt parisuhteensa oli ollut jo vuosikymmenen vailla minkäänlaista yhteyttä. Kuvaavaa on, että hänen kumppaninsa ei ollut vuosiin kysynyt, mitä asiakkaalleni oikeastaan kuuluu – läheisyydestä nyt puhumattakaan. Asiakkaastani oli tullut iloton robotti, joka toimitti kotityöt happamana. Lisäksi tämänhetkisen työnsä hän koki vain jokseenkin tyydyttäväksi. Kuitenkaan yt-neuvottelujen pelossa hän ei ollut vuosiin hakeutunut töihin, jotka olisivat oikeasti haastaneet ja innostaneet häntä.
Asiakkaani oli älykäs ja ilahduttavan kuivan huumorintajun omaava henkilö. Hän ymmärsi tilanteensa ja sen muuttamiseen vaadittavat toimenpiteet täysin, mutta ajatuskin muutoksista arjen eri osa-alueilla sai aikaiseksi hänessä ainoastaan syviä huokauksia. Jälkiviisauden kelmeässä valossa hän havaitsi, että jotain olisi pitänyt tehdä jo lähes kaksikymmentä vuotta takaperin.
On sanottu, että jälkiviisaus on viisauden lajeista imelin, eikä elämän hapan maku imelyydellä paljonkaan parane.
En voinut olla ajattelematta, että mitä jos asiakkaani olisi jo vuosia sitten aktiivisesti punninnut tilannettaan ja vaatinut kumppania käymään edes kaupassa helpottaen asiakkaani arkista urakkaa? Tai jos hän olisi jo kymmeniä vuosia sitten tehnyt eteenpäin meneviä uravalintoja? Mitä jos hän olisikin ottanut riskin ja haukkonut vapauden ahdistavaa vuori-ilmaa?
On vaikea nähdä, miten hänen elämänsä olisi ainakaan huonontunut, jos hän olisi tehnyt näitä pieniä ahdistaviakin muutoksia elämässään. Baseball-termein hänellä olisi ollut mahdollisuus lähteä lyömään kunnaria elämän pelikentillä, mutta hän oli päättänyt ottaa varman päälle ja pysyä vilttiketjussa.
Älä vältä, vaan paini
Ahdistus on se tila, jossa riskiä punnitaan. Joskus on hyvä pelata varman päälle, kun taas toisinaan pitää uskaltaa. Tarkalleen ottaen asiakkaani ongelma oli oikeastaan se, ettei hän halunnut tuntea vapauden ahdistusta, eikä tätä myötä lopulta tehnyt kumpaakaan päätöstä. Hän ei tietoisesti pelannut varman päälle eikä myöskään ottanut riskiä, vaan lipui elämässään päättymättömänä kuten ajopuu. Hän halusi välttää ahdistusta, joka olisi laittanut hänet tietoisesti punnitsemaan, mennäkö eteenpäin vai pitäytyäkö vanhassa.
Tämän asiakaskertomuksen viisaus on seuraava: älä vältä ahdistusta, vaan paini sen kanssa. Punnitse ahdistava tilanne ja tee tietoinen päätös – olkoot tuo päätös sitten varman päälle ottaminen tai eteenpäin meneminen.
Vaara ahdistuksen kohtaamisessa on se, että ihminen saattaa taipua joka kohdassa ottamaan varman päälle, eikä uskalla heittäytyä elämässä tilanteeseen, johon voi liittyä riskejä. Hirveämpi tilanne, kuten asiakkaanikin kohdalla, on olla kohtaamatta koko tilannetta edes ajatuksen tasolla ja sen myötä vain ajautua elämässä eteenpäin tekemättä aitoa päätöstä.
Luo suhde ahdistukseen – 3 vaihtoehtoa
Vaikuttaa siltä, että on olemassa kolme vaihtoehtoa, kuinka luoda suhde ahdistukseen ja vastaavasti vapauteen.
Yksi on pyrkiä välttämään sitä ja ajautua elämässä. Toinen on kohdata ahdistus, mutta tarttua aina vähäriskisempään vaihtoehtoon. Kolmas vaihtoehto on kohdata ahdistus, ja riskinarvion jälkeen tehdä eteenpäin meneviä liikkuja ahdistuksesta huolimatta.
Tämän kolmannen vaihtoehdon perustavanlaatuinen ydin kiteytyi loistavasti presidentti Franklin D. Rooseveltin noin 90 vuotta sitten pitämässä virkaanastujaispuheessa vuonna 1933. Hänet valittiin presidentiksi 1920-luvun lopussa alkaneen laman syvimmissä vaiheissa.
Tässä puheessa hän lausui nuo kuuluisat sanansa, jotka sopivat myös edellä kuvaamiini ajatuksiin ahdistuksesta: ”So, first of all, let me assert my firm belief that the only thing we have to fear is fear itself – nameless, unreasoning, unjustified terror which paralyzes needed efforts to convert retreat into advance.”
Teksti: Henry-Petteri King, Lääkärikeskus Aavan työterveyspsykologi
Aava
Lisää vaikuttajalta Aava
Lisää kategoriasta Työhyvinvointi
