Sankarityöntekijämyytti on pohjimmiltaan jumalan pelkoa – Uupumisen ja jaksamisongelmien kuormittama työkulttuuri kaipaa raikasta uskonpuhdistusta
On häkellyttävää, kuinka yleistä kesäloman jälkimainingeissa on todeta, että “akut on ladattu” tai että “nyt jaksaa taas”. Ikään kuin arki olisi saneltu sellaiseksi, että se kuluttaa enemmän kuin antaa. Toki suomalainen tapa kommunikoida nojaa myös monilta muilta osin onttoihin sanontoihin ja tyhjiin lauseisiin, mutta ongelmaksi tämä muodostuu sen uskomuksen myötä, että kyse on normista.
Että on normaalia ajaa itsensä piippuun.
Jopa kerskailla siitä.
Oletko kuullut hänestä, kenellä on jatkuvasti liikaa töitä, kenen tunnit eivät meinaa riittää ja kenellä työt eivät poistu mielestä yölläkään? Todennäköisesti olet, sillä hän on usein äänekäs.
Oletko sen sijaan kuullut hänestä, kuka priorisoi tekemisensä jaksamisen mukaan, kykenee kieltäytymään työtehtävistä joiden tietää olevan juuri sillä hetkellä liikaa ja pyhittää elämänsä pyrkimällä olemaan läsnä siinä mitä juuri sillä hetkellä tekee? Todennäköisesti olet, mutta lähinnä somessa, sillä useimmissa työyhteisöissä moinen puhe mielletään herkästi ylimieliseksi ja laiskaksi.
Asetelma muistuttaa monin tavoin ahdasmielisiin dogmeihin perustuvaa uskontoa. Tietyt tavat sallitaan, vaikka järki jäätyisi niitä toistettaessa. Kun joku toimii toisin, alkaa yhden jos toisenkin käsi hamuta kiveä. Sokeimmat opetuslapset kyräilevät selän takana ja suunnittelevat kahvihuoneessa tai suljetussa Whatsapp-ryhmässä sosiaalista ristiinnaulitsemista.
Luterilainen työkulttuuri pohjautuu jumalan pelkoon
Usein kuulee puhuttavan, kuinka meillä Suomessa vallitsee yhä luterilainen työkulttuuri. Valitettavasti tämä ei ole pelkkää sanahelinää. On hämmentävää ajatella, että jatkuvaan ahkeroimiseen ja paahtamiseen nojaava moderni työarki perustuu alunperin pitkälti jumalan pelkoon. Toki Martti Luther (1483-1546) painotti armoa ja haastoi katolilaisen kirkon, mutta kehotti samanaikaisesti talonpoikia kuuliaisuuteen.
Tanskalainen filosofia Søren Kierkegaard tutki1800-luvulla ahkerasti Lutheria. Hänen mielestä Luther korosti liikaa juurikin kärsimyspuolta. 1900-luvun alkupuolella samantyylistä tutkimustyötä tehnyt psykoanalyytikko Erik H. Erikson tuli niin ikään siihen tulokseen, että Lutherille uskonnollinen tila oli ennen kaikkea kärsimyksen tila.
Tarkoittaako luterilainen työkulttuuri siis kärsimyksen työkulttuuria?
Pohjimmiltaan alati jatkuvassa ankarassa työnteossa on kyse jumalan pelon jäänteistä, vinksalleen menneestä teologiasta. Siitä, että mikäli en täytä ruutuani kuuliaisesti, en ole kelvollinen.
24/7 väkertämisen taustalla onkin usein tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi ja tunnustetuksi.
Varsin inhimillistä, sanoisin.
Uupumisen ja vastaavien jaksamisongelmien marinoimassa yhteiskunnassa on rikollista, että yhä sallitaan normina puhua ylenpalttisesta työskentelystä hyveenä.
Tämä on väärin.
Ihmisen on toisinaan hyvä venyttää rajojaan, mutta yhtä tärkeää on myös laskeutua hölläämään. Kyse on ennen kaikkea priorisoinnista.
Siitä, mikä on juuri nyt tärkeää ja mikä ei.
Kuluttava tila on paikka, josta tulee kyetä tulemaan myös pois
Haastattelin joitain vuosia sitten keihäslegenda Tapio Korjusta tuolloin tekeillä olleeseen kirjaani Työelämän taktiikkataulu. Korjushan kiskaisi Soulin olympialaisissa vuonna 1988 keihäskultaa viimeisellä yrityksellään. Hän kertoi harjoitelleensa kyseistä tilannetta, viimeistä ja kaiken ratkaisevaa heittoa, koko elämänsä ajan.
Jo pikkupoikana hän mielikuvituksensa avulla oppi hakeutumaan vastaavaan tilanteeseen. Korjus toisti mielikuvaa eri harjoitteissa, opetteli menemään rajoilleen ja venyttämään niitä. Kun hän syyskuussa 1988 asteli viimeisen kerran heittoradan päätyyn, ei tarvittu poppaskonsteja. Korjus oli ollut vastaavassa tilanteessa oman päänsä sisällä niin useasti aiemmin, että hän osasi piiskata parhaimpansa juuri oikealla hetkellä.
“Kun aika on”, kuten Suomen jääkiekkoleijonien yhteydessä on niin useasti ja jo latteuksiin asti mainittu.
Keskustelumme yhteydessä Korjus totesi myös oppineensa, että itsensä psyykkaaminen on kuluttava tila, jossa ei kannata olla liian kauan.
“Sinne pitää mennä, mutta sieltä on osattava tulla pois”, vanha olympiavoittaja virkkoi.
Älä väsytä itseäsi työllä
Bonfire -bisnesmedian elokuun teemana on “voi hyvin töissä”. Työhyvinvointipuhe on tärkeää, mutta siihen voi helposti hukkua. Pyrimme tulevan kuukauden aikana parhaamme mukaan nostamaan esiin artikkeleita ja blogikirjoituksia, jotka käsittelevät työhyvinvointia hyvinkin erilaisista tulokulmista käsin.
Väittäisin silti, että kenties se tärkein työhyvinvointiin liittyvä asia on pitää huolta siitä, ettei väsytä itseään työllä. Jossain kaukana häämöttävän loman ei tulisi tuntua kärsimyksen päässä odottavalta pelastukselta vaan mahdollisuudelta priorisoida työn ulkopuolisiin asioihin ja kenties jopa oman elämän reflektointiin.
Suosittelen lämpimästi lukemiseksi Eeva Kolun parin vuoden takaista teosta Korkeintaan vähän väsynyt. Harva viime vuosien teos on onnistunut pukemaan sanoiksi yhtä tyhjentävästi ja tarkkanäköisesti modernin työkulttuurin ongelmakohdat. Ne kaipaavat uskonpuhdistusta, joka kumpuisi jostain muusta kuin ummehtuneen luterilaisen työkulttuurin ihannoimisesta.
Harri-Pekka Pietikäinen
Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia & Luova kustannuspäällikkö, Bonfire Books
Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen
Lisää kategoriasta Pääkirjoitus