Lopetetaan alituinen puhe johtamisesta!

Voi hyvä jumala, kuinka monet tykkäävät puhua johtamisesta!

Johtaminen on megatrendien megatrendi. Se puhututtaa ja herättää tunteita. Johtajuudesta jauhetaan podcasteissa, siitä julistetaan blogeissa, sitä opetetaan kirjoissa ja sen varianteista argumentoidaan somessa.

Hyvä johtaja on tällainen, eikun sittenkin tällainen…

Salakavalasti johtajuudesta puhuvat usein kiihkeimmin he, jotka eivät suostu käärimään hihoja ja johtamaan itse.

Siitä kun on niin paljon kivempi puhua.

Johtajuus ei ole paradigma

Johtajuuspuheen salakavalin sudenkuoppa piilee siinä, että keskustelu tähtää usein siihen, että johtaminen olisi monistettavissa oleva paradigma.

Ei ole.

Monimutkaisia eettisiä ja moraalisia pulmia yritetään usein hallita tekemällä niistä yksinkertaisia ja siten hallittuja. Tätä samaa on nähtävillä myös johtajuuspuheessa, jossa trendit seuraavat toisiaan ja inhimilliselle käyttäytymiselle lanseerataan viikko toisensa perään kiiltäviä uusia vieraskielisiä termejä.

Mitä monimutkaisemmiksi asiat teemme, sitä vähemmän niitä tarvitsee ajatella itse. Paradigma kun sisältää vastauksen itsessään.

Ihmiset seuraavat usein juuri heitä, jotka tekevät asiat toisin. Ristiretket harvemmin suunnitellaan etukäteen, vaikka luoja paratkoon yritetään. Sattuman merkitys on valtava. Onnistumisten myötä kansa janoaa tietää, kuinka sen teit. Kuinka onnistuit johtamaan?

Esityskalvoilta erottuu usein kaksi sanaa: ihminen ja kohtaaminen.

Ne harvemmin mahtuvat paradigmaan, mutta sointuvat tarinoina.

Kolme tarinaa johtajuudesta

Tässä kolme kohtaamista, kolme eri tarinaa johtamisesta. Mitä ne sinussa herättävät? Kaada itsellesi kuppi kahvia ja ota lokoisa asento. En aio selittää, kerron vain tarinat. Saat mutustella niitä ja pohtia itse.

Olipa kerran vanha mies, joka istui Finlandia-talon penkillä. Suositun seminaarin väliaika oli päättymässä. Samassa tapahtuman vetäjä, tilaisuuden johtaja, istahti miehen viereen. Siinä he istuivat hiljaa vieretysten ja katsoivat ihmisiä, jotka valuivat saliin ja valmistautuivat tilaisuuden jatkumiseen. “Haluatko kuulla salaisuuden”, johtaja kuiskasi. Mies katsoi kysyvästi. Johtaja hymyili vienosti. “Mulla ei ole mitään hajua, mitä me tehdään seuraavaksi”. Tämän sanottuaan hän nousi ylös, otti yleisönsä, eikä jättänyt epäilyksille sijaa.

Sen pituinen se.

Eräässä ei niin kaukaisessa valtakunnassa nainen uupui (työ)arkeen ja seinä tuli vastaan. Kaikki kiteytyi itkunsekaiseen puheluun paikallisen supermarketin hyllyjen välissä. Langan toisessa päässä esihenkilö ymmärsi yskän ja tunnisti tilanteen Hän ei murehtinut ja kysynyt, paljonko töitä jää tekemättä, vaan osoitti empatiaa ja teroitti, että hommat kyllä hoituvat. Naisen ei olisi nyt aika ajatella töitä, vaan ottaa se aika mikä toipumiseen vaaditaan.

The end.

Nuori mies oli juuri aloittanut vaativan pestin isossa korporaatiossa? Erinäisistä syistä johtuen ensimmäinen työtehtävä meni pahasti vihkoon, jonka myötä mies koki menettäneensä kasvonsa lukuisten firman pikkupomojen silmien edessä. Useimmat häpesivät hiljaa ja pyörittelivät päätään. Mutta löytyi yksi, joka pyysi miestä jäämään huoneeseen kanssaan muiden poistuttua. Heidän jäätyään kaksin hän totesi miehelle “me molemmat tiedetään, että tää ei mennyt hyvin, ja me tiedetään että sä oot parempi, joten nyt me vaan hoidetaan tää homma kuntoon.” Ja niin he tarttuivat tuumasta toimeen.

Loppu.

Johtaja kohtaa ja kääntää kohti oleellista

Kaikissa edellä mainituissa tarinoissa, jotka muuten perustuvat tositapahtumiin, kiteytyy se, että todellinen johtajuus näyttää olevan ennen kaikkea kykyä johtaa itse itseään, etenkin niinä hetkinä kun maailma tarjoaa muutakin kuin Halinalle-keksejä.

Kas kun itsensä opettelemisen ja johtamisen välittömiä ja kauaskantoisia seurauksia ovat armollisuus muita kohtaan, oleellisten syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen sekä asioiden priorisointi.

Se on asioiden kääntämistä kohti oleellista tilanteissa, jotka helposti sokeuttavat.

Johtamisesta on tehty monimutkaista, ainakin puheen tasolla. Tietysti, koska se mahdollistaa monelle leivän pöytään. Samaan aikaan todellinen johtaja harvemmin puhuu johtajuudesta vaan ennemmin johtaa – tai tarkemmin sanottuna kohtaa.

Sillä sitähän johtaminen loppupeleissä on, ihmisten ja tilanteiden kohtaamista.

Jotkut tekevät sen paremmin kuin toiset.

Ja kas, näin itsekin sorruin selittämiseen, vaikka muuta ehdin jo luvata.

Megatrendien megatrendiä on vaikea vastustaa.