Jarkko Tontti: Tarkoituksista ja keinoista
Jarkko Tontin esseekokoelma Tarkoituksista ja keinoista (Docendo 2022) on näkökulmasta riippuen riemastuttavaa tai ärsyttävää luettavaa. Tontti pureutuu identiteettipolitiikkaan ja sen lieveilmiöihin sen kaltaisella vimmalla, ettei jää epäselväksi kyseessä olevan hänelle tärkeä aihepiiri.
Kirjan takakansi mainostaa teoksen olevan ”aikalaisanalytiikkaa yhteiskunnan tilasta ja ihmiskunnan mielenmaisemista 2020-luvun alussa.” Sellaisena se jää harmittavan kapeaksi. Näkemyksen puutteesta Tonttia ei silti voi syyttää.
Yhdeksän eri esseen kautta Tontti sukeltaa mm. punavihreän politiikan aaltoihin ja käy taistoon woke-kulttuuria vastaan, jossa hänen mukaansa ihminen ei nähdä yksilönä, vaan jonkin identiteettiryhmän edustajana. Aimo annoksen saa myös Pentti Linkola sekä Vihreän puolueen ydinvoimavastaisuus, jota Tontti kuvailee yhdeksi ilmastonmuutoksen vastaisen toimien pahimmista virhearvioista.
Tontti ei epäröi nostaa esiin myös yksittäisiä nimiä, joka saa paikoin aikaan kiusallisen vaikutelman. Tekstissä paistaa puolueellisuus, joka osaltaan häiritsee, mutta joka rehellisyyden nimissä tekee kirjasta myös mielenkiintoisen. Tosin, ajoittain paasaus saa aikaan lähes pamflettimaisen vaikutelman.
Jarkko Tontti on taitava kirjoittaja. Hänen huomionsa eivät ole suosittuja, eivät ainakaan kaikkien keskuudessa. Rohkeuden puutteesta Tonttia ei silti voi torua, päinvastoin. Kirja on parhaimmillaan silloin kun Tontti antaa näkemystensä lentää verbaalisesti. Lukijasta riippuen, tämä aiheuttaa joko hilpeyttä tai hampaiden kiristelyä. Todennäköisesti rahtusen molempia.
Tällaisenaan teos jää kuitenkin harmillisen yksipuoliseksi. On vaikea nähdä, että sanoma kiirisi muiden korviin, kuin jo ennalta samanmielisten. Tämä siitäkin huolimatta, että kirja tekee ajoittain erinomaisia havaintoja yhteiskunnan nykytilasta.
Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen
