Voimme valita toisin

Pauli Waroma

En olisi voinut sanoa sitä itse paremmin. Siksi en yritäkään.

Olin viikonloppuna juoksemassa syksyisessä maalaismaisemassa ja kuuntelin podcastia, niin kuin melkein aina lenkillä ollessani teen. Valitsin kuunneltavaksi Mike Phillipsin haastattelun. Miehen, joka on ollut palauttamassa sukupuuttoon kuolemassa olevaa susikantaa takaisin Yhdysvaltojen luontoon. Häntä haastateltiin Tim Ferriss Showssa.

Haastattelu on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Siinä on kohta, joka sai minut haukkomaan henkeä. Enemmän kuin normaalisti vasta pari kilometriä juostuani. Ei siinä varsinaisesti mitään uutta ollut, mutta se vangitsi minut aistimaan ympäröivää luontoa. Taivasta, puita ja maata, ilmassa lenteleviä keltaisia lehtiä. Tuntemaan syvää arvostusta tätä kaikkea kohtaan. Rakkautta. Tuo kohta on niin tärkeä ja hyvin artikuloitu, että heti lenkiltä palattuani kelasin siihen, litteroin sen, käänsin sen ja jäin miettimään sitä. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on arkipäiväistymässä, olisiko aika arkipäiväistää tämäkin ja alkaa toimia? Asian merkityksellisyyden vuoksi omistan koko loppublogini lenkinhuuruiselle suomennokselleni haastattelusta.

”Sukupuutto on yksinkertaisesti lajin kuolema. Sitä on tapahtunut ajan alusta lähtien. Mutta kyse on muutoksen nopeudesta ja muutoksen laajuudesta.

Ihmiset eivät tule kuolemaan sukupuuttoon. Ihmiset, torakat ja kojootit perivät maan. Se ei ehkä tule olemaan asumisen arvoinen maa. Voi olla, että suuret joukot ihmisiä kohtaavat järkyttävää epätoivoa – ei sellaista elämää, jonka sinä tai minä valitsisimme. Mutta silti he elävät edelleen. Mielestäni se, mitä teemme, on niin syvästi liannut omaa pesäämme, että meillä on vakava ongelma.

Tämä planeetta on tukenut elämää 500 miljoonan vuoden ajan. Aiempia sukupuuttoon johtaneita kriisejä on ollut viisi. Kuudes suuri sukupuuttoon johtava kriisi alkoi antroposeenikaudella, ihmisen aikakaudella. Antroposeeni alkoi 1800-luvun lopulla.

Nykyinen sukupuuttokriisi on maailmanlaajuinen. Lajit katoavat todennäköisesti tuhat kertaa nopeammin, kuin jos emme olisi puuttumassa niihin. Ongelmaa ei aiheuta ylinopeutta maahan syöksyvä asteroidi, vaan meidän säälimätön pyrkimyksemme hallita planeettaa, viedä eteenpäin ihmiskuntaa.

Sanoisin kaikille teille, riippumatta keitä olette, sukupuuttokriisin tulisi olla merkityksellinen.

Oletetaan hetkeksi, että olet uskovainen; kuinka voit rakastaa luojaa, mutta et luomusta? Miten voit vain seistä paikallasi ja katsella jonkin rakastamasi tuhoutuvan turhaan, ilman, että nouset puolustamaan sitä?

Tai oletetaan, että olet maallinen humanisti ja uskot tieteeseen, tosiasioihin, logiikkaan ja empiiriseen tietoon. Paras tiede kertoo meille, että ihmiskunnan kohtalon on aina päättänyt ja tulee aina päättämään paikallisen luonnon terveys. Kaikkialla maailmassa. Sukupuuttokriisi tekee selväksi, ettei luonto ole vähäisintäkään vertaa terve.

Jatkamme tätä tietä suurella riskillä.

Sukupuutosta palauttaminen on vaihtoehto. Maailmaa pyörittävät ne, jotka ilmestyvät paikalle. Minulla on päättäväisyyttä. Mielestäni se on tärkeämpää kuin toivo.

Meidän ei tarvitse jatkaa samalla tavalla kuin olemme tähän mennessä toimineet. Voimme valita toisin.”