Bonfire.fi

Valmennus: Rekrytointi ja työnantajamielikuva Linkedinissä

Tom Laine

Kuinka LinkedIniä käytetään tehokkaasti rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan luomisen välineenä?

Linkedin on Suomessakin ollut jo monta vuotta oletusarvoinen kanava korkeakoulutettujen ja erityisesti asiantuntijatason tehtävissä toimivien osaajien rekrytointiin, mutta viime vuosien kova kasvu on saanut myös ”perusduunarit” aktivoitumaan palveluun jo kiitettävissä määrin.
Tässä koulutuksessa käydään yksityiskohtaisesti läpi ketä ja miten palvelun kautta kannattaa rekrytoida, miten saada entistä enemmän tehoja irti rekrytointi-ilmoituksista, miten ilmoitella työpaikoista ilmaiseksi usealla eri tavalla, miten kontaktoida kiinnostavia osaajia sekä täysin ilmaiseksi että maksullisesti entistä kustannustehokkaammin. Näiden lisäksi käymme läpi aina tarpeen mukaan yritysprofiilien hallintaa ja hyödyntämistä rekrytoinnissa, Life-osiota, Showcase-sivuja, mainonnan vaihtoehtoja, työntekijälähettilyyden jalkauttamista rekrytoinnissa, Premium-tilejä, ja kaikkia näitä myös työnantajamielikuvan luonnissa.
Koulutukset räätälöidään aina asiakkaan tilannetta, toimialaa ja tarpeita vastaaviksi. Osallistujamäärälle ei ole rajoitusta, mutta on rajattu vain kunkin organisaation omalle henkilökunnalle, eikä koulutukseen saa myydä lippuja tai jakaa kutsua oman organisaation ulkopuolelle. Koulutukset voidaan myös toteuttaa englanniksi.

KESTO:

3h, verkkokoulutus.

 

HINTA:

1900e + ALV.
Jos asiakkaalla ei ole omaa webinaarijärjestelmää, voidaan sellainen tuottaa 350e/sessio (alv 0%) hintaan kouluttajan kautta.

 

KOULUTTAJAKUVAUS:

Tom Laine on sosiaalisen median asiantuntijayritys HC Services Oy:n pääkouluttaja ja sosiaalisen median ammattikäytön asiantuntija. Tomin sosiaalisen median kirjoja ovat mm. ”Sosiaalisen median työkalut osaamisyhteisön kehittämisessä” (2011), ”Suhteellinen Rekrytointiteoria” (MIF 2012), ”Työnhakuopas” (Talentum 2014), sekä ”Henkilöbrändi” (Alma Media 2017). Lisäksi hän on julkaissut ilmaisen LinkedIn Megaoppaan, joka on ladattavissa osoitteesta http://linkedinopas.fi/.
Tom Laine tunnetaan yhtenä Euroopan johtavista LinkedIn-asiantuntijoista ja somerekrytoinnin edelläkävijöistä. Hän on toiminut somerekrytoijana Suomessa ja Englannissa useissa alan yrityksissä, aikanaan Englannissa hyödyntäen systemaattisesti sosiaalista mediaa työssään ensimmäisten rekrytoijien joukossa Euroopassa. Lisäksi Tom on toiminut Oraclen Channel Campaign Managerina Tanskassa vastaten Oraclen kumppanimarkkinointikampanjoista Suomessa ja Ruotsissa, ja perustanut Pohjoismaiden 1. sosiaalisen median toimintatapoihin erikoistuneen rekrytointialan yrityksen (BI-IT Solutions Oy, myyty VMP Groupille 2011).
Tom on toiminut sosiaalisen median parissa vuodesta 1999, jolloin hän perusti ensimmäisen yhteisöjen hyödyntämiseen keskittyneen startup-yrityksensä. Tänä päivänä Tom kouluttaa Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa, Venäjällä, Ukrainassa, sekä Lähi-Idässä, ja mahtuupa joukkoon koulutuksia Yhdysvaltoihin ja Aasiaankin.
Tom on myös Suomen verkostoitunein henkilö LinkedInissä ja Suomen ensimmäisen Top Voices of Linkedin 2019 -kisan voittaja.

 

Lisätietoja info@bonfire.fi

Tom Laine

Tom Laine

tomlaine.com

Linkedin- ja rekrytointiasiantuntija

Tom Laine tunnetaan yhtenä Euroopan johtavista LinkedIn-asiantuntijoista ja somerekrytoinnin edelläkävijöistä, joka on rankattu Rise Globalin toimesta maailman 4. vaikutusvaltaisimmaksi HR-vaikuttajaksi. Tom on sarjayrittäjä, ja mm. perustanut Suomen 1. sosiaaliseen mediaan erikoistuneen rekrytointiyrityksen vuonna 2009. Tomin sosiaalisen median kirjoja ovat mm. ”Sosiaalisen median työkalut osaamisyhteisön kehittämisessä”, ”Suhteellinen Rekrytointiteoria”, ”Työnhakuopas”, sekä ”Henkilöbrändi". Lisäksi hän on julkaissut ilmaisen LinkedIn Megaoppaan, joka on ladattavissa osoitteesta http://linkedinopas.fi/. Tänä päivänä Tom kouluttaa organisaatioita Suomen lisäksi aktiivisesti Euroopassa, Venäjällä, Ukrainassa, ja Lähi-Idässä. Ps. Tom on myös Suomen verkostoitunein henkilö LinkedInissä.

Lisää vaikuttajalta Tom Laine


Lisää kategoriasta Tulevaisuus