Bonfire.fi

Työpäivä tekoälyn kanssa

Tekoälykollega kuulostaa vielä vähän scifi-henkiseltä – ensimmäisenä sana herättää ehkä mielikuvia C-3PO:n näköisestä droidista, mutta AI-työkaveri ei oikeastaan tarvitse fyysistä muotoa. Se on jo läsnä, mutta vielä enemmänkin sitä voisi hyödyntää.

Toisin kuin oikeaa ihmiskollegaa, tekoälykollegalle voi sälyttää niin paljon hommia kuin haluaa, eikä se rasitu. Sillä tosin on rajoitteensa sen suhteen, mitä se osaa – joissakin asioissa tekoäly on paljon kyvykkäämpi kuin ihminen, mutta useimmissa ei. Heikkolahjaisuus ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole haitta, kunhan tekoälyä käyttää oikein.

AI-apureista tutuimpia meille ovat chatbotit. Toistaiseksihan ne ovat vain vähän hienompia hakukoneita, mutta tulevaisuudessa niitä voisi hyödyntää paremminkin. Parasta tekoälykeskustelijassa on se, että mitä enemmän sitä käyttää, sitä enemmän se oppii ”ymmärtämään” mitä siltä haetaan. Tekoälyn sijaan oikeampaa olisikin puhua vain koneoppivista boteista, machine learning bots (ML).

Automaattivastausten tai oikeaan paikkaan ohjaamisen lisäksi tekoälyä voi ja kannattaa töissä hyödyntää myös datan käsittelijänä. ML-työkaveri voi esimerkiksi seurata kalenterin kokousten ja muiden varausten täyttymistä ja muistuttaa taukojen tärkeydestä. Se voi myös auttaa keskittymään syventymistä vaativiin tehtäviin hiljentämällä sähköpostin ja viestiohjelmat huomatessaan, että tekstinkäsittely tai esityksen teko alkaa.

Rutiinien tarkastaja ja ylläpitäjä

Tekoälykollega tietää, milloin kuukausittaiset tai muuten toistuvat raportit on palautettava, joten se varaa niiden tekemiseen aikaa ja muistuttaa siitä. Oppiessaan, miten tietty työntekijä työskentelee ja millaisia toistuvia tehtäviä hän suorittaa, voi digitaalinen avustaja automatisoida prosesseja säästäen näin ihmisen aikaa erilaisten lomakkeiden ja taulukoiden täyttelyltä ja lähettelyltä.

Tekoälykollega, kuten ihmiskollega, ei myöskään välttämättä ole tulevaisuudessa riippuvainen yrityksen käyttämistä laitteista, palveluista, ohjelmistoista ja sovelluksista – parhaimmillaan se osaa toimia natiivisti melkein missä tahansa digitaalisessa ympäristössä.

Kokonaisvaltaisimmillaan ML-avustaja kytkeytyy myös lukemaan biometriikkaa. Jokaisella voi siis halutessaan olla oma henkilökohtainen avustaja, joka on samalla sihteeri, personal trainer, ravintovalmentaja – ja hiukan myös kuin äiti, joka muistuttaa nukkumaanmenoajoista.

Tekoälyapuri yhdistää parhaimmillaan rutiinitöiden automatisoinnin, askelmittarin ja unianalytiikan sekä antaa palautetta omista työskentelytavoista, ajankäytöstä ja liikunnasta. Ei sen kummempaa siis, mutta kummasti sellainen työkaveri voisi tehostaa työpäiviä, pitäen samalla toimintakyvystä ja palautumisesta huolta.

 

tietoturvasta

Jarkko Huhtaniitty

HP Suomi

toimitusjohtaja

Lisää vaikuttajalta Jarkko Huhtaniitty


Lisää kategoriasta Teknologia