Työn sankari jättää itsestään kaiken työpaikalle ja toipuu punaviinipullo kourassa

Tunnetko yhtäkään alati väsynyttä töistä toipuvaa työn sankaria? Minä tunnen, liiankin paljon. Ikävä kyllä, vain muutamassa vuodessa näiden henkilöiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Keitä tarkoitan? Heitä, jotka jaksavat painaa töissä täynnä virtaa ja kovassa vireessä. Heitä, joiden tankki alkaa tyhjenemään jo lounaan jälkeen. Kun he palaavat kotiin heistä tuntuu, että kaikki on annettu. Vielä aamulla töihin lähtiessä heidän aikomuksena oli, että illalla voisi tehdä jotain kivaa lasten kanssa. Lopulta totuus on rojahtaminen laiskanlinnaan, päämäärätön haahuilu kännykällä ja epätoivoinen Sähköposteihin reagointi.

Koska ei jaksa tehdä muuta, kun maata.

Päällimmäisenä tunteena huono omatunto

Entä satutko tuntemaan uraohjusta, työelämässä menestynyttä tyyppiä, joka on aivan liekeissä, kun hän presentoi asiakkaille uljaita myyntiesityksiä? Hän innostaa ja inspiroi henkilökuntaa tiimipalaverissa, mutta hänen oma puolisonsa ja lapsensa eivät enää juuri koskaan näe häntä tihkumassa samaa intoa heidän edessään.

Hänen kaikki hyvät puolensa on jo kulutettu töissä. Kotona lähimmäiset saavat nähdä vain väsyneen version, joka toipuu päivän koitoksista.

Onko avioero ainoa oikea ratkaisu sellaisessa parisuhteessa, jossa kumpikaan ei enää jaksa innostua mistään yhteisestä, koska ei vaan jaksa? Olen tavannut paljon ihmisiä, joiden päällimmäisin tunne työajan ulkopuolella on huono omatunto.

Harrastusten tilalla punaviinipullo

Entä onko lähipiirissäsi ketään, joka on jatkuvasti niin väsynyt työpäivistä, että perjantain illalliselle varattu (ehkä jopa ansaittu) punaviini maistuu jopa niin hyvin, että tulee mieleen avata toinenkin pullo? Joskus jopa kolmas, kerranhan sitä vain eletään.

Ja miksei sitä viiniä voisi nauttia jokusen pullon palan painikkeena arkenakin, koska töissä on nyt vain niin pirun rankkaa, että jokainen kerta sen on ansainnut. Tässä kierteessä he nousevat kohmeloisina joka aamu astetta väsyneempinä kohti uutta työpäivää.

Oletko törmännyt ihmisiin, joiden elämässä harrastukset loppuvat, koska työt vievät kaiken energian? Kaukana ovat ne ajat, kun jaksoi vielä työ- tai koulupäivän jälkeen mennä moneksi tunniksi tekemään jotain itselle rakasta. Nyt alaselkää kolottaa, kuntosalin vuosikortti kerää pölyä piirongilla ja uudet hiilikuitulenkkarit näyttävät edelleen upouusilta, vaikka ne ostettiin jo kolme kesää sitten.

Kuntosalien omistajat ainakin tuntevat tuhansia näitä tammikuun alkuviikkojen innokkaita treenaajia, joista ei enää helmikuussa näy jälkeäkään.

Haluammeko jatkaa näin? Elää kierteessä, joka vetää kohti tyytymättömyyttä, uupumista ja huonompaa elämänlaatua?

Inhimillisyys on pohjoismaisen yhteiskunnan yksi suurimmista kilpailuvalteista

Jos työpaikalla ei huolehdita ihmisten jaksamisesta, synnytämme yhteiskuntaamme lisää elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä. Sellaisia, joiden elämässä ulkoisesti kaikki on hyvin, mutta sisällä kalvaa. Voisiko työyhteisön rooli paremman ja inhimillisemmän elämän rakentamisessa olla nykyistä suurempi? Sillä eikö se olisi kaikkien etu, että energiaa, siis kykyä olla parhaimmillaan, riittäisi kaikkiin niihin asioihin ja niille ihmisille, jotka ovat niitä kaikkein tärkeimpiä.

Jos työantaja huolehtii, että työpaikalla jaksetaan, voidaan hyvin, yrityksen tulokset paranevat vääjäämättä. Vielä huimempaa olisi, että yritysten lisäksi yksilöt, perheet, ystävät ja yhteiskunta voittaisivat. Ja mikä parasta, eläisimme kunnianhimoisten työurien ohella arvojemme mukaista elämää.

Pohjoismaisen yhteiskunnan ja yritysten yksi suurimmista kilpailuvalteista on aina ollut astetta inhimillisempi suhde työmäärään ja perhe-elämän arvostaminen. Digitalisoitunut, informaation täyteinen ja tehokkuuteen tähtäävä uusi työelämä ei saa tarkoittaa tästä luopumista. Arvokkainta on tarjota ihmisille mahdollisuus tehdä töitä kunnianhimoisesti luopumatta arvojensa mukaisesta, hyvinvoivasta elämästä.

Tämä pitää saada jokaisen johtajan ja päätöksentekijän agendalle. Muuten saamme töihin ja kotiin vain alati väsyneitä työn sankareita, jotka muistuttavat enemmän zombia kuin oikeaa, hyvinvoivaa, ihmistä.

Petteri Kilpinen

Aava Virta

liiketoimintajohtaja

Petterin suuri intohimo on ihmisen potentiaalin johtaminen, joko organisaation johtamisen tai itsensä johtamisen näkökulmasta. Hän yhdistää tuoreella tavalla yrityksen johtamisen, motivaation ja työssä jaksamisen sekä energisyyden. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat vuorovaikutustaidot ja kyky inspiroida ihmisiä. Petterillä on pitkä ja menestyksellinen ura toimitusjohtajana, ja sen lisäksi hän on valmentanut tuhansia yritysjohtaja ja esimiehiä sekä huippu-urheilijoita, Suomen mestareista olympiavoittajiin, niin Suomessa kuin maailmallakin.