Bonfire.fi

HR-johtajan työt jättänyt ja muutokseen heittäytynyt Saana Rossi: ”Tuntuu hurjalta huomata, miten lapsuuden haave on toteutunut”

Saana Rossi on kirjailija, advisor, puhuja sekä hallitusammattilainen, joka on tehnyt uraa HR-johtajana.

”Lapsuuden unelma-ammattini oli kirjastonhoitaja tai kampaaja. Lisäksi minulla oli salainen haaveammatti eli kirjailija. En puhunut siitä hirveästi ääneen, koska kirjailijuus tuntui lähes saavuttamattomalta. Tuntuu aika hurjalta huomata, miten lapsuuden haaveet on toteutunut kirjallisuuden osalta. Se mitä pidin aivan absurdina on nyt toteutunut”, Saana Rossi kertoo.

Koulutukseltaan Rossi on yhteiskuntatieteiden maisteri ja hän kokee saaneensa koulutukseltaan valmiuden monenlaiseen asiaan. Rossin ydinsubstanssi on HR ja rekrytointi, mutta ala ei kuitenkaan ollut hänen suurin haaveensa, joten kun hän jätti HR-johtajan työt viime elokuussa, muutos ei ollut turhan raju vaikka muutokseen liittyikin laaja tunneskaala. Rossi ei ole rakentanut minuuttaan liian voimakkaasti vain yhden asian ympärille, ja työ HR-johtajana oli vain yksi asia monen kiinnostavan asian joukossa.

Rossi haluaa kannustaa muitakin tekemään rohkeasti itselle oikealta tuntuvia valintoja: ei pidä miettiä liikaa sitä, mitä pitäisi tehdä vaan rehellisesti kuunnella itseään. Vaikka valinnat näyttäytyisivät ulospäin jotenkin huonoilta eivätkä kävisi kenenkään muun järkeen, kannattaa tehdä itsensä näköisiä ratkaisuja.

”Harva uramuutos on mikään eksakti naula arkkuun, eli suunnanmuutoksia ja peliliikkeitä voi tehdä! Älä pelkää virheitä, täydellisyyttä ei koskaan voi tavoittaa, joten siitä ajatuksesta kannattaa luopua heti kättelyssä. Kannustan myös tutustumaan työn eri puoliin ja hankkimaan monipuolisesti kokemusta eri toimialoilta. Erilaiset organisaatiot antavat valtavasti perspektiiviä ja samalla opit mikä on sinun juttusi”, Rossi listaa omat uravinkkinsä.

Esikuvana oma äiti ja täti

”Tätini eli ajalleen hyvin poikkeuksellista elämää. Hän oli yksi Suomen ensimmäisistä naispapeista, teki kansainvälistä uraa ja kannatti hyvin aktiivisesti naispappeutta. Tätini ylläpiti julkisuudessa keskustelua naisten asemasta sekä kirkossa että yhteiskunnassa ja olen aina ihaillut hänen aikaansaannoksiaan ja tapaa rakentaa haluamaansa elämää”, Rossi kertoo.

Rossin äiti puolestaan on ollut toimitusjohtaja aikana, jolloin naistoimitusjohtajuus ei ollut läheskään niin tavallista kuin se on nyt. Rossi kuvailee äitiään urakeskeiseksi ja määrätietoiseksi naiseksi. Nämä ominaisuudet ovat periytyneet myös hänelle.

”Meillä on äidin kanssa yli 40 vuoden ikäero, mikä on vaikuttanut tapaamme katsoa maailmaa. Olen oppinut äidiltäni paljon. Ennen kaikkea sen, että kukaan meistä ei ole parempi kuin toinen. Äiti suhtautuu ihmisiin mistä tahansa valta-asemasta huolimatta niin, että kaikki ovat samalla viivalla. Hän ei ole antanut jonkun tietyn position sokaista itseään tai omaa suhtautumistaan ihmisiin”, Rossi sanoo.

Rossin mukaan Suomi on tasa-arvon edelläkävijämaa, mutta silti meillä on parannettavaa. Esimerkiksi johtotehtävissä ja ylimpinä virkamiehinä on vähemmän naisia kuin miehiä, vaikka enemmistö korkeakoulutetuista palkansaajista on naisia.

”Tiedostamattomien asenteiden tunnistamisessa on paljon tehtävää meillä kaikilla, sukupuolesta riippumatta. Näkyviä syrjiviä rakenteita on helpompi spotata kuin tiedostamattomia asenteita ja tietoisuuden lisäämiseen pitäisi laittaa enemmän paukkuja. Toimimme joskus epätasa-arvoisesti huomaamattamme, kun emme tunnista piilossa olevia malleja, joita yhteiskunnassa on”, Rossi kertoo.

Rossilla on vuoden 2022 naistenpäivänä ajankohtainen viesti kaikille:

”Me kaikki mahdumme tähän maailmaan. Kukaan ei ole sinua parempi tai huonompi, nämä molemmat puolet on hyvä muistaa ja miettiä omaa suhtautumistasi muihin ihmisiin. Meillä kaikilla on ollut oikeus syntyä tähän maailmaan ja omalla toiminnallamme pystymme vaikuttamaan siihen, millaiseksi tämä maailma muodostuu.”

 

Teksti: Elina Olander

Bonfire

Lisää vaikuttajalta Bonfire


Lisää kategoriasta Tulevaisuus