Bonfire.fi

Tavaravirrat liikkuvat raudan ja teknologian voimin – Vieraina Soili Mäkinen ja Pauliina Kunvik

Kaupallinen yhteistyö: Accenture

Maailman tavaravirrat liikkuvat nostureiden ja trukkien voimin. Tähän tarvitaan rautaa, mutta myös älyä. Tämän päivän teknologia pitää huolta kuljettajien turvallisuudesta ja työhyvinvoinnista – ja tässä auttavat tekoäly ja teknologia.

Soili Mäkinen toimii Cargotecin CIO:na ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen urallaan ystävien vinkit sopivista työpaikoista ovat olleet arvokkaita – ja vieneet lopulta teknologian pariin. Soili ei uransa alussa erityisesti ajatellut lastin- ja kuormankäsittelyalan miehisyyttä, kunnes huomasi olevansa kokouksessa huoneen ainoa nainen.

Pauliina Kunvik on Hiab-yksikön Senior Vice President. Hän on työskennellyt Cargotecilla kuusitoista vuotta erilaisissa myynnin, tuotehallinnon ja tuotekehityksen tehtävissä. Pauliina on pienestä pitäen päässyt mukaan työkoneiden kyytiin. Lapsuuden leikeillä onkin nyt luonteva yhteys uraan.

”Jos olet yhtään kiinnostunut siitä, mitä voi saada aikaan kun bitti ykkönen tai nolla, sinulla on rajattomat mahdollisuudet työmarkkinoilla. Ei ole sellaista toimialaa, jolla ei hyödynnettäisi tietoteknologiaa.” – Soili Mäkinen

Kuuntele lisää Teknologiapolkuja-podcastia täällä!

Milja Köpsi

Ohjelmisto- ja e-business ry

#mimmitkoodaa-ohjelman vetäjä

#mimmitkoodaa ohjelman vetäjä, ihan oikea ritari. Tärkeät jutut elämässä mm. inhimillisyys, ihmiset, tasa-arvo, diversiteetti sekä elinikäinen oppiminen.

Lisää vaikuttajalta Milja Köpsi


Lisää kategoriasta Kaupallinen yhteistyö