Bonfire.fi

Rohkeus on polarisoitunut – tarina uskaliaasta markkinoijasta kiteyttää oleellisen

“Rohkea rokan syö”, julistaa yli tuhatvuotias sanonta. “Ujo kuolee nälkään, kaino ei saa kaaliakaan”, muistuttaa sen vähemmän tunnettu loppuosa.

Moderni viestintään ja markkinointiin nojaava brändikeskeinen bisneselämä kumartaa rohkeudelle. Kaikki kyselevät sen perään ja siitä kuulutetaan kujeilla ja toreilla.

Lähes jokainen haluaa olla rohkea, mutta kun tilaa liikenee, ei löydykään uskallusta tai edes sitä halua.

Ettei vaan kukaan pääse sanomaan.

Tarina rohkeasta markkinoijasta

Tiedänpä yhden jos toisenkin markkinoijan, joka yön pikkutunteina löysi niin nerokkaan luovan ratkaisun, että alkoi mokoma jo valmistella kiitospuhetta Vuoden Huiput –gaalaa varten. Vaikka kukko ei ollut vielä kiekaissut, hän näppäili asiakkaan numeron älypuhelimeen kertoakseen, että kohta tulee pätäkkää joka ikkunan- ja ovenraosta.

Juuri ennen luurinäppäimen painamista markkinoija alkoi kuitenkin epäröidä: mitä jos joku provosoituukin, jopa loukkaantuu? Onko juuri keksitty ratkaisu sittenkin liikaa?

Ihan vaan varmuuden vuoksi hän odottaa aamuun ja esittelee keksimänsä ratkaisun kollegalleen, joka hänkin on innoissaan, mutta epäröi. Yhdessä he kiertävät kehää avokonttorissa ja pohtivat sitä, riittääkö kantti. Mieli tekisi, mutta entä jos…?

Lopulta he päätyvät muuttamaan ratkaisua ja tekemään siitä lievemmän. Se lähetetään asiakkaalle, joka on tyytyväinen, mutta ei innoissaan. Markkinoija hautaa puolivalmiin puheensa ja lähtee kollegaan kanssa iltapäiväoluelle, joka venähtää myöhäiseksi. Hän yrittää unohtaa sen, että päätti juuri tyytyä kädenlämpöiseen, koska rohkeus pelotti liikaa.

Seuraavan aamun Zoom-seminaarissa markkinoija kuuntelee haalea latte kourassa BtoB-markkinoinnin gurua, joka katsoo kameraan ja sanoo, että ”tärkeintä on olla rohkea”.

Rohkeuden kaksi eri puolta

Paljon parjataan vastakkainasettelua, mutta jos jokin on polarisoitunutta tässä maassa, niin se on rohkeus. Rohkeuden perään huuteleminen on suosittua, koska sen mittaaminen on vaikeaa. Huutoja ja penäämisiä ei tarvitse liiemmin perustella.

Kliseisen rohkeuden rinnalle on noussut myös tabu rohkeudesta. Se on sitä kun joku poikkeaa valtavirrasta ja tarttuu kaksin käsin ongelmaan, vaikka ei itsekään tiedä takeita sen ratkomisesta. Valtaosa katselee varmuuden vuoksi muualle, kunnes on tarpeeksi varmuutta liittyä osaksi rohkean uskalikon ristiretkeä.

Rohkeuden painopiste on toiminnassa. Rohkeat ihmiset keksivät ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin. Rohkeuden avulla heille syntyy halu päästää irti aikaisemmin turvaa tuoneista asioista ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Todellinen rohkeus, sellainen jota tässä peräänkuulutan, lähtee halusta ratkaista ongelma, ei luoda uutta tilalle (johon tarjoaa itseään ratkaisuksi).

Rohkeuden pelko

Brewdogin co-founder James Watts rinnastaa kirjassaan Business for Punks rohkeuden lupien kyselemättömyyteen. Se ei ole hänen mielestään ainoastaan bisnestrategia vaan myös elämäntapa.

Kyse ei ole tarkoituksellisesta väärin tekemisestä vaan siitä, että tietää, milloin rajoja on hyvä venyttää. Kyse on siitä, että tajuaa, kuinka käsittämättömän moni ihminen on vain kärttyinen vastustelija. Joskus on vain otettava riski ja näytettävä seurauksille keskaria.

Niin, entä jos rohkeuden esteenä onkin se, että otamme leikin liian vakavissamme? Pelkäämme menettävämme maineen, vaikka sellaista ei ole päässyt edes syntymään. Varjelemme egoamme sen sijaan, että pelastaisimme maailman.

Miksi pelkäämme olla rohkeita, vaikka olemme nähneet, kuinka esimerkiksi juuri salakavalasti kantaa ottava, absurdi ja sopivasti nyrjähtänyt markkinointi synnyttää muistijäljen?

Olen lukemattomia kertoja törmännyt tilanteeseen, jossa asiakas tai tekijä on nauranut silmät päästään ja kehunut jonkun ratkaisun nerokkuutta, mutta todennut heti perään ”ei tätä voi tehdä”.

Miksi ei?

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia

Lisää vaikuttajalta Harri-Pekka Pietikäinen


Lisää kategoriasta Johtaminen