Suomen muodonmuutos – aikaa 15 vuotta

Reijo Karhinen

Olen syntynyt vuonna 1955 Suomeen, joka oli jotakuinkin hiilineutraali ja pääosin tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Täytin 50 vuotta hetkenä, jolloin hiilidioksidipäästöt olivat Suomessa korkeimmillaan. (kuva 1). Väliin jäävällä ajanjaksolla Suomi vaurastui ja hyvinvointi kasvoi. Bruttokansantuotteemme per capita kymmenkertaistui. Jälkeenpäin on helppo nähdä, kuinka me tuon huikean hyvinvointiharppauksen toteutimme. Samaan aikaan voimme perustellusti sanoa, että luonnon näkökulmasta hinta oli liian kova.

Ilmastomuutoksen etenemiselle voi hakea todisteita tieteiskirjallisuudesta, mutta sen voi kokea myös omakohtaisesti. Ilmastonmuutoksen eteneminen on nopeutunut, kun tarkastelee viime vuosikymmenten keskilämpötilojen nousua. En ole henkilökohtaisesti ilmastonmuutoksen syvä substanssiosaaja. Lähestyn asiaa enemmän arvojeni kautta. Tapa, jolla olemme ylikuluttaneet luonnonvaroja ja järkyttäneet luonnon tasapainoa, ei ole kestävää. Pelkkä arkijärki riittää – näin jälkikäteen – tämän arviointiin.

Kun katson isoa kuvaa, minua on vaikea saada kiihtymään yksittäisten toimien vaikuttavuudesta. Vielä vähemmän ymmärrän vastakkainasettelua. Ongelma koskettaa meitä kaikkia. Myös ratkaisujen on oltava yhteisiä.

Aistin niin, että yhteiskunnassamme on laaja sitoutuminen haluun olla uudelleen hiilineutraali. Ja mikä oleellisinta, hiilineutraali ja kiertotalouteen perustuva Suomi ei ole kaukainen tavoite, vaan sen pitäisi olla totta jo vuonna 2035. Siis 15 vuodessa! Tervehdin kansallista tavoitettamme ilolla, mutta pohdin samalla kuumeisesti, ymmärrämmekö varmasti, miten haastava yhtälö on jo pelkästään ajallisesti. Taaksepäin katsoen puhuisimme vuodesta 2005. Vaikeutta lisää se, että emme ole mielestäni lausuneet ääneen, että olisimme samanaikaisesti tinkimässä taloudellisesta hyvinvoinnistamme.

Hyvinvointimme on syntymäni jälkeen pitkälti rakentunut fossiilisten polttoaineiden käytön kasvulle. Nyt tehtävämme on rakentaa uskottava polku fossiilisesta taloudesta tulevaisuuden talouteen. Tätä työtä meidän jokaisen on tehtävä ja jokaisena päivänä. Yksikään ratkaisu tai toimenpide ei saa viedä kehitystä vastavirtaan. Meillä on oikeasti kiire, jos aiomme saavuttaa tavoitteemme 15 vuodessa. Ilmastopaneelin selvityksen mukaan meidän nykyisistä noin 56 miljoonan tonnin päästöistä on hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseksi leikattava 35 miljoonaa tonnia, eli peräti 60 prosenttia. Vaikka osa noista päästöistä vähennetään jo tehdyillä sitovilla päätöksillä, paljon puuttuu suunnitelmaa tai toimeenpanoa.

Koronan kaltainen pandemia oli tunnistettu erilaisissa riskiskenaarioissa. Silti se yllätti. Olimme globaalisti onnettoman heikosti valmistautuneita. Ilmastokriisi on jo tosiasiassa päällä ja silti olemme toistamassa samaa virhettä.

Uskottava siirtymä fossiilisesta taloudesta edellyttää meiltä todella rohkeaa ja nopeaa uudistumista yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana. Toimintaympäristömme muuttuessa nopeammin kuin koskaan, meillä on käsissämme vaikuttavuudessaan ja nopeudessaan ennenkokematon muutos. Osaamisemme ja liiketoimintamallimme on uudistettava. Kyky pärjätä uudenlaisessa toimintaympäristössä vaatii myös perusteellista asenteiden muutosta ja uutta ansaintaa tukevaa kykyä innovointiin. Lisäksi tarvitaan miljardeihin nousevia yksityisiä ja julkisia investointeja.

Suomen hallitus on Pariisin ilmastokokouksen ja IPCC:n suositusten pohjalta asettanut kunnianhimoisen hiilineutraaliustavoitteen vuodelle 2035. Useiden arvioiden mukaan tämä vaatisi yli miljardin euron lisäinvestointeja vuodessa seuraavat 10-15 vuotta. Julkiset investoinnit voivat vauhdittaa yksityisiä investointeja, mutta on selvää, että leijonanosa investoinneista on oltava yksityisiä. Julkishallinnon ja päätöksentekijöiden tehtävänä on raivata esteet yksityisten investointien tieltä. Ilmastonmuutosta torjuvat investoinnit on saatava vähintään samalle viivalle fossiilitalouden investointien kanssa.

Merkittävä lisähaaste matkallamme kohti hiilineutraaliutta ovat taloudelliset, ratkaisua vailla olevat megaluokan ongelmamme. Julkisen taloutemme kestävyysvaje oli mittava jo ennen koronakriisin aiheuttamaa shokkia. Emme selviydy ikäsidonnaisten kustannusten nousuista hyvinvointivaltion arvoja kunnioittaen ilman talouden kasvun mukanaan tuomaa tulovirtaa. Yhteiskuntana olemme tilanteessa, jossa meidän on selviydyttävä samanaikaisesti sekä poikkeuksellisen vaativista taloudellisista että ympäristöllisistä haasteista.

Voimme onnistua vain, jos teemme ratkaisuja talouden logiikka mielessämme. Tähän kiertotalousajattelu tarjoaa hyödyllisiä työkaluja. Siksi suostuin, kun minut pyydettiin johtamaan Kiertotalouden strategista ohjelmaa. Kestävä luonnonvarojen käyttö varmistetaan pitämällä tuotteet ja materiaalit käytössä mahdollisimman pitkään sekä hyödyntämällä sivuvirrat. Kertakäyttökulutuksen sijaan tavaroita ja raaka-aineita jaetaan, vuokrataan, korjataan, päivitetään ja kierrätetään. Elinkaarensa päätteeksi materiaalit palaavat kiertoon tai osaksi uusia tuotteita, ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Kulutus ei perustu ainoastaan omistamiseen vaan enenevästi palveluiden käyttämiseen.

Onnistuessaan kiertotalous voi todellakin olla uusien markkinoiden luomista ja samalla menestyvän taloutemme uusi perusta.

Yritysjohtajalle tilanne avautuu selkeänä: Meillä on hyvinkin kirkkaana tiedossa sekä ongelma että tavoitetila. Tukeutuen ensisijaisesti suomalaiseen korkeaan osaamiseen olen optimisti sen suhteen, että ratkaisut ovat löydettävissä. Jopa niin, että väistämättä edessä olevasta siirtymästä on rakennettavissa Suomelle iso uusi mahdollisuus.