Bonfire.fi

Putin on vain kupru oikealla tiellä – Sota ei saa muuttaa sitä suuntaa, jonka olemme päättäneet ottaa

Matto vietiin altani, mutta aion jatkaa seisomista

Olin pari vuotta sitten ystäväni kanssa Helsingin Kalliossa Arlan saunassa. Olemme hänen kanssaan pohjimmiltamme hyvin samanlaisia. Teemme eri valintoja, mutta arvomme ja maailmankatsomuksemme ovat hyvin yhteneväiset. Ennen kaikkea meitä yhdistää pohjaton uteliaisuus – halu oppia enemmän ja kurkistaa kulman taakse.

Saunassa ollessamme pohdimme tätä yhteistä piirrettä ja totesimme, että meillä on harvinaisen optimistinen elämänasenne. Joka päivä on uusi mahdollisuus, jokaisen ihmisen kohtaaminen voi olla jonkin merkittävän uuden alku. Kaiken pohjalla on syvä luottamus elämää kohtaan.

Vaikka oma elämäni on suhteellisesti katsottuna ollut melko helppoa ja onnistumisten täyteistä, olen myös törmännyt epäonnisiin sattumuksiin. Toki olen tietysti tehnyt myös virheitä. Mikään näistä ei ole kuitenkaan lannistanut elämänuskoani tippaakaan. Luottamusta siihen, että huomenna on parempi päivä.

Totesin ystävälleni, etten osaa nähdä sellaista tulevaisuutta, jossa tämä usko minulta loppuisi. Paitsi, jos jollekin lapsistani sattuisi jotain vakavaa. Ehkä silloin voisin muuttua ihmisenä, katkeroitua, nähdä synkempiä pilviä taivaalla. Ystäväni totesi tähän, ettei hän omalla kohdallaan osaa nähdä uskon ja toivon loppuvan silloinkaan. Ei ympärillä oleva maailma siitä muuttuisi, vaikka oma elämä tietenkin.

Sosiaalinen tarttuminen levittää ahdistusta

Vierailin viime viikolla nuorimman tyttäreni kanssa Espoon modernin taiteen museossa. Katsoimme upeaa ja iloista Burenin näyttelyä. Jälkeenpäin kävelimme aurinkoisessa säässä Tapiolan keskustassa. Olin luvannut viedä hänet Espoon parhaalle korvapuustille.

Siinä pullapöydässä, kaiken ollessa hyvin, minut valtasi melankolia. Jostain mieleeni hiipi ajatus, että juuri näin Kiovassakin on istuttu vielä pari viikkoa sitten, huolettomina kahvilassa pullaa syöden. Silmäkulmaani tuli kyynel. Tunsin vihaa Venäjän hallintoa kohtaan. Jos minä, täysin syytön ihminen, joudun pilaamaan oman ja tyttäreni päivän heidän tyranniansa vuoksi, niin kuinka monta sataa miljoonaa ihmistä kärsii samasta? Kuinka monen elämästä Putin on riistänyt ilon? Ukrainalaisten arjesta tietysti puhumattakaan.

Sosiaalisen tarttumisen teorian mukaan esimerkiksi tupakan polttaminen on tarttuvaa. Jos kaverini kaveri polttaa tupakkaa, on todennäköisempää, että minäkin poltan tupakkaa, vaikka en tätä henkilöä suoraan tuntisikaan. Pelkään, että ahdistukselle käy nyt samoin, jos annamme sen levitä.

Putin on vain kupru oikealla tiellä

Minulle Euroopan Unioni ei ole ikinä ollut pelkästään talousliitto. Rajat ylittävä vapaa liikehdintä, elvytyspaketit ja suorat kurkut ovat olleet vain sivujuonteita. Olen ollut aina EU:n vakaa kannattaja nimenomaan sen roolissa rauhan instituutiona. Aika vaikeaa olisi enää kuvitella Saksan ja Ranskan sotivan keskenään. Suunta on ollut Euroopassa oikea, samoin myös muussa maailmassa. Sodat ja väkivaltaisuudet ovat vähentyneet viimeisen sadan vuoden aikana valtavasti, ihmiset voivat keskimäärin paljon paremmin.

Ymmärrän tämänhetkiset puheet Natosta ja puolustusbudjetin korottamisesta. Haluaisin silti ajatella, että Putin ja Venäjän hallinto ovat kaikessa saatanallisuudessaan vain kupru oikealla tiellä. Yksi askel taaksepäin sillä matkalla, jolla olemme ottaneet useamman askeleen eteenpäin. Putin saattaa tarvita osakseen jotain kansannousua voimakkaampaa, mutta toivon että hyvin pian sen jälkeen me kalibroimme itsemme takaisin sille tielle, jolla olemme olleet. Uskon ja luottamuksen tielle. Ei pelon ja varustautumisen tielle.

Sotia on eri maailman kolkissa kaiken aikaa. Tämä yksi tuli poikkeuksellisen lähelle meitä. Siitä on kaikessa kauheudessaan seurannut jo nyt myös paljon hyvää. Esimerkiksi miljoonat ihmiset ovat nousseet protestoimaan sitä, ja antaneet ymmärtää, että tällainen peli ei enää vetele tässä maailmassa. Ehkä se avaa meidän silmämme laajemmin myös muun kaltaiselle vääryydelle?

Juuri nyt on tärkeintä taata rauha Ukrainaan, mutta voidaanko sen jälkeen pitää huolta myös siitä, että palaamme entistä vahvemmin ja voimakkaammin, ei asevarustelun ja pelon tielle, vaan diplomatian, vapaan tiedonkulun ja yhteisen rakentamisen tielle?

Näitä sotia ei pitkällä tähtäimellä voiteta sotimalla. Pelko ja viha ovat tunteita, jotka tämän kaiken aloittivat, eikä samoilla lääkkeillä tautia paranneta.

 

”Viha on kuin myrkyn juomista siinä toivossa, että se tappaa vihollisesi.”

– Nelson Mandela

Pauli Waroma

Pauli Waroma

Aava

markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lisää vaikuttajalta Pauli Waroma


Lisää kategoriasta Tulevaisuus