Onko sydänkohtaus ainoa tie muutokseen?

Paljon hyviä aikomuksia, paljon vähemmän tekoja. Siinä tarina monen elämänmuutoksen ja yritysprosessin epäonnistumisen takana. Mutta miksi näin tapahtuu? Noin keskimäärinhän ihmiset tuppaavat haluamaan hyvää, ja harva meistä on asioita tahallaan sabotoiva psykopaatti.

Muutoksen vaikeus hyvin nähtävissä keskustelussa kestävästä kulutuksesta. Kuluttajan halu toimia kestävästi, ekologisesti ja vastuullisesti on korkealla tasolla, mutta intentiot eivät käänny käytännön toimiksi. Noin klassisesti ilmaisuna, hyveellisetkään asenteet eivät vielä kerro käyttäytymisestä. Kyynikot kysyvätkin, miten paljon napajäätiköiden pitää oikeasti sulaa, ennen kuin me kaikki katsomme krääsäkulutustamme kriittisesti.

Yksilön käyttäytymistä sekä siihen kohdistuvia muutoksia voidaankin ymmärtää ainakin seuraavilla eri tasolla.

Ensinnäkin, sosiaaliset, kulttuuriset ja muun muassa perheeseen liittyvät normit ja käyttäytymisodotukset muodostavat pohjan yksilön oletettavalle käyttäytymiselle. Niistä poikkeaminen ohi teini-iän kapinan vaatii vahvaa, itsenäistä identiteettiä ja oma näkemystä siitä, mitä on omannäköinen hyvä elämä. Myös yritykset muodostavat nopeasti normeja, joista on äärimmäisen vaikea poiketa.

Toiseksi, jokin yksittäinen tapahtuma voi aiheuttaa hetkittäisen muutoksen yksilön käyttäytymisessä. Vähennämme hetken iltasyöntiä, lupaamme tulla aamupalavereihin ajoissa ja emmekä sorru passiivis-aggressiivisiin heittoihin inhokkikollegan suuntaan vaikka mieli tekisi. Harvoin kuitenkin pysymme näissä, ja palaamme nopeasti huonoihin tapoihimme.

Kolmanneksi, pysyvimmät muutokset käyttäytymisessä johtuva aina oikeasta, syvästä, tunnepohjaisesta kokemuksesta. Harva edelleenkään lopettaa tupakanpolton vuosikymmeniä jatkuneen valistusviestinnän toimesta. Oman isän sairastuminen keuhkosyöpään on jo ihan eri juttu.

Jos siis haluaa muutosta, ovatko kärsimykset sekä sielua ja ruumista ravistavat ainoa kokemukset ainoa tie? Pitääkö organisaatio kriisiyttää ihan kunnolla? Pitääkö keski-ikäisen miehen saada se melkein kohtalokas sydänkohtaus? Valaiseeko konkurssi tien ja mielen?

Kuka tahansa arvonsa tunteva organisaatiopsykologi muistuttaa, että yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omiin valintoihinsa ovat loppujen lopuksi rajalliset. Se, mitä ihminen haluaa tehdä voi olla hyvinkin erilainen siitä, mitä hän kokee voivansa tehdä. Toisin sanoen, käyttäytymiseen, asenteisiin ja arvoihin vaikuttaminen on tärkeää, mutta myös itse infran ja olosuhteiden pitää olla kunnossa.

Vaikka itse uskon vahvaan yksilönvastuuteen – ja myös vapauksiin – olisi idioottimaista väittää, että muutos ei vaatisi muutosta myös yksilöä ympäröivissä olosuhteissa. Moni valinta on enemmän tiedostamaton tapa kuin aktiivinen, tiedostettu toimenpide. On turha itkeä suurenevien annoskokojen perään, jos lautaset ovat vuosi vuodelta isompia ja isompia. Lisäksi, jos muutoksen välittömät, positiiviset seuraukset ovatkin kovin kaukaisia ja huonosti artikuloituja, on kenenkään turha odottaa riemuvoittoja.

Itse olen aina uskonut 50/50 sääntöön. Yksilön on muutoksessa tultava puoliväliin vastaan, sitouduttava itseään suuremman tiimin tavoitteisiin, olemaan valmis muuttumaan niin tarvittaessa sekä heittämään peliin a-tason suorituksen. Yrityksen ja erityisesti johdon pitää tuoda pöytään loput 50%, tarjoamalla työympäristö, prosessit ja ambitiotaso, joka mahdollistaa yksittäisen työntekijän toteuttaa itseään, tehdä parhaansa sekä mennä myös eteenpäin urallaan. Pahin asia, jota esimies voi alaiselleen tehdä, on jumittaa tämän ura.

Jos jokainen meistä ottaisikin 50/50 säännön vakavasti, ehkä välttyisimme kokonaan niiltä sydänkohtauksilta. Niin yksilön kuin organisaatioidenkin kohdalla.

Petteri Lillberg

Demos Helsinki

Vanhempi konsultti

Petteri Lillberg (M.Phil) on Demos Helsingin vanhempi konsultti. Petteri työskentelee strategian, ennakoinnin ja yritystoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parissa. Aivan erityisesti, Petteri auttaa yrityksiä tunnistamaan ja toteuttamaan uusia arvonluonnin ja aineettoman pääoman välineitä. Ennen Demosta, Petteri oli McCannin pohjoismainen strategiajohtaja. Näkyvä kolumnisti ja puhuja, Petterillä on M.Phil Cambridgen yliopistosta. Hän istuu myös Unicef Suomen hallituksessa.