Bonfire.fi

Millaista on korkeakouluopiskelu 2020-luvulla?

korkeakouluopiskelu

Toimin vastuuopettajana kansainvälisen myynnin ja myynnin johtamisen tutkintokoulutuksessa Tampereella. Meiltä valmistuu siis niitä kuuluisia myyntimaistereita. Olen huomannut, että on aika puuttua käsityksiin oppimisesta. Saan nimittäin aivan liian usein opiskelijoilta tietoa siitä, miten yrityksissä oletetaan, että korkeakouluopiskelu on aivan perustason tekemistä. Opiskelua tai opiskelijoita siis aliarvostetaan. Tämä näkyy tietenkin myös toimeksiannoissa sekä korvauksissa. Toisaalta taidan tietää, mistä kiikastaa: yrityksissä ei ymmärretä, mitä tämän päivän opiskelu on parhaimmillaan.

Tämä epätietoisuus saattaa johtua siitä, että yrityspäättäjillä on itsellään aivan liian pitkä aika omasta opiskelusta. Lisäksi siitä, että myös opiskelu on voinut muuttua niistä omista opiskeluajoista. Myyntimaisteriopiskelijoilla on työelämäkokemusta myynnistä, markkinoinnista tai johtajapesteistä pääosin yli 10 vuotta. Suurin osa heistä toimii jo nyt kansainvälisessä liiketoiminnassa. Suurin osa heistä on ensimmäiseltä koulutukseltaan tradenomeja, insinöörejä, diplomi-insinöörejä tai maistereita humanistisilta aloilta. Lähes jokainen on hakemassa uutta osaamista kansainvälisen myynnin ja myynnin johtamisen osaamisalueelta.

Tämä tutkinto suoritetaan ammattikorkeakoulussa ja oman haasteensa tietämättömyyteen saattaa tuoda se, ettei AMKmaistereita ole koulutettu kuin noin 15 vuotta vuotta. Yleensäkään AMKmaisteriksi ei pääse opiskelemaan ilman työkokemusta ja tässä tutkinnossa on eduksi, jos on jo kannuksensa myynnin osalta ansainnut. Valmentajana tämä on mahtava näköalapaikka suomalaisiin yrityksiin ja myynnin sekä myynnin johtamisen osaamiseen.

Ylemmän korkeakoulutukinnon erityishienous on minusta juurikin työelämään uusimman tutkimustiedon, mutta myös uuden käytännön tiedon soveltamisessa. Tavoitteena on, että kaikki uusi opittu jalkautuu oman yrityksen arkeen. Myyntimaisterina pääsee siis harjoittelemaan myös uusien asioiden arkeen viemistä ja asiantuntijajohtajuutta. Tätä haastaa tietenkin vanhanaikaiset käsitykset opiskelusta – voi tuntua uskomattomalta, että opiskelu tähtää oikeasti kohti tulevaisuutta. Usein myös ajatellaan, että uusi tieto on opittu vain teorian tasolla. Ne yritykset, joissa opiskelee myyntimaisteri – on ainutkertainen mahdollisuus rustata organisaatio tekemään myyntiä siten kuin tänä päivänä ja tulevaisuudessa pitääkin.

Tällä hetkellä myyntimaisterit etsivät kansainvälisen myynnin caseja. Tavoitteena on auttaa suomalaista yritystä esimerkiksi luomaan kansainvälisen myynnin strategia tiettyyn kohdemaahan ja jossain tapauksissa opiskelijat myös pääsevät itse asiaan – tekemään kv-myyntiä. Opiskelijat tekevät tätä työtä osana opintojaan ja toimeksiantajayritykset huolehtivat, että opiskelijoiden matkat ja ylläpito kohteessa korvataan

Kansainvälisen myynnin ja toiminnan aloittaminen on monelle suomalaiselle yritykselle haaste ja tästä syystä tekeminen on ytimessä myös myyntimaisterin tutkintokoulutuksessa. Ja opiskelun pohjatessa tiimioppimiseen ja valmentamiseen, eivät nämä caset tipu opiskelijoille valmiina. Opiskelijat ovat itsensä kanssa solmineet oppimissopimuksen, jonka pohjalta he lähtevät kartoittavaan yrityksiä johon kv-casen haluavat tehdä. On siis kyse myyntityöstä. Mutta myös osaavasta ostamisesta ja tässä on opiskelijoilla suuri ajatusjohtajuuden paikka. Moni yritys ei nimittäin ymmärrä, että ei ole kyse vain yksittäisestä opintojaksosta vaan oikeasti kansainvälisen toiminnan aloittamisesta ja sen suunnittelusta parhaimpien oppien pohjalta.

Toivottavasti olen onnistunut avartamaan näkemystäsi tämän päivän korkeakouluopiskelun tiimoilta meillä Tampereen korkeakouluyhteisössä. Valmentajana en tiedä parempaa, kuin se, että saan joka päivä oppia yhdessä opiskelijatiimin kanssa, käydä aitoa dialogia kehittämistarpeista, tutkia ja antaa mahdollisuuksia innostua uuden opiskelusta, inspiroitua ja löytää oma paras potentiaalinsa.

Iloitsen siis siitä, että olen myös itse saanut oppia oppimisesta ja kyseenalaistaa omia ajatuksiani. Onko oppiminen parasta, kun se tapahtuu luokkahuoneessa, jonkun opettaessa vai yksin? Vai onko oppiminen sittenkin tiimissä oppimista, yhdessä, dialogin kautta ja työelämän todellisissa ympäristöissä?

Millaiseen oppimiseen sinä uskot?

Pia Hautamäki

Tampereen korkeakouluyhteisö, TAMK

Myynnin johtamisen yliopettaja, tutkija, KTT

KTT Pia Hautamäki toimii myynnin tutkijana ja yliopettajana Tampereen korkeakouluyhteisössä TAMKissa. Pia johtaa myyntiin, tekoälyyn ja robotiikkaan keskittyvää ROBINS-tutkimushanketta ja toimii vastuuyliopettajana kansainvälisen myynnin ja myynnin johtamisen maisteritutkinnossa. Pia on intohimoinen myyntiosaamisen edistäjä ja Suomessa tapahtuvan myyntiosaamisen edistämisen lisäksi, hän toimii kansainvälisen Global Sales and Science Instituten johtoryhmän jäsenenä tavoitteenaan lisätä myynnin koulutusta ja tutkimusta maailmanlaajuisesti. Tätä myyntiosaamisen edistämisen työtä Pia tekee päivittäin työssään Tampereen ammattikorkeakoulussa niin valmentajana kuin tutkijanakin. Pian arkeen kuuluu oleellisesti tutkimustyön ohella jalkauttaa uutta tietoa sosiaalisen median tukemana kuten myös kansantajuisia artikkeleita ja blogeja kirjoittaen. Pia on poikkeuksellinen akateemikko, sillä hän on ennen akateemista uraansa työskennellyt lähes 20 vuotta B2B-myynnin ja johtamisen tehtävissä suomalaisissa yrityksissä. Pian työuralle on aina läheisesti liittynyt myyntityö ja valmentaminen. Vapaa-ajallaan Pia on intohimoinen hiihtäjä, pyöräilijä ja juoksija, kahden lapsen äiti ja sivutoiminen yrittäjä. Pian työelämän missiona on saada #suomikasvuunmyynnillä

Lisää vaikuttajalta Pia Hautamäki


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi