Millaiseksi haluamme tehdä kertomuksen tästä vuosikymmenestä?
Vuosi 2020 alkoi globaalilla kriisillä, mutta koko 2020-luvusta se oli vain tarinan alkukappale. Millainen voisi olla kertomus koko tästä vuosikymmenestä? Kulunut vuosi oli meille kaikille muistutus siitä, että lähitulevakin voi olla yllättävä ja täynnä merkittäviä muutoksia.
Esitän tässä artikkelissa muutamia tulevaisuuden hahmottamiseen liittyviä ajatuksia, joita voit kokeilla sinulle merkityksellisiin aiheisiin.
Muista ajatella tulevaisuuden lähtökohdista käsin, ei vain tämän päivän
Työssäni kaupunkisuunnittelun parissa pitkän aikaskaalan ymmärtäminen on olennaista, sillä suunnittelemme rakennettua ympäristöä kestämään kymmenien tai satojenkin vuosien elinkaaren. Se siis säilyy seuraavien sukupolvien todellisuuteen, joka voi olla hyvin erilainen. Siksi pitkän aikavälin haasteet, kuten kestävyys ja ilmastonmuutos, ja toisaalta myös elämäntapojen ja teknologian kehityksen tuoma muutos, on ajankohtaista tässä ja nyt.
Voi tuntua varmalta suunnitella tämän hetken tilanteeseen, vaikka varsin paradoksaaliseksi se nimenomaan ei ole varmaa. Saatamme esimerkiksi miettiä liikenneratkaisuja vain tämän päivän liikkumismuotoihin pohjautuen, vaikka suunnitelma toteutuisi vuosien päästä, kun tilanne voi olla jo aivan toinen.
Samalla tulevaisuuden tavoitetila on huomioitava jo nyt. Esimerkiksi Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on nyt 14 vuoden päässä ja globaalin hiilineutraaliuden tavoite vuonna 2050 on 29 vuoden päässä. Rakennusten ja infrastruktuurin elinkaaressa vuodet 2035 ja 2050 ovat jopa varsin alkuvaiheessa.
Meidän tulisi jo nyt siis hahmotella, miltä näyttäisi kestävän tulevaisuuden rakennettu ympäristö, ja pyrkiä jo suunnittelemaan sitä aikaa varten. Samanlainen ajatustapa on olennainen monessa muussakin työssä ja yksityiselämässäkin. Esimerkiksi koulutuksen on tarkoitus valmistella tulevaisuuden tilanteeseen.
Tulevaisuuden ennakoimisen ytimessä ei ole yhtä oikeaa vastausta
Tulevaisuutta ennakoidessa on luovuttava siitä ajatuksesta, että tulee etsiä vain yksi oikea vastaus. Tulevaisuutemme ei ole ennalta määrättyä ja lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä on useita.
Skenaariotyöskentely on yksi tulevaisuudentutkimuksen ja tulevaisuuden tekemisen työkalu, jossa pyritään valmistautumaan tulevaisuuden erilaisiin vaihtoehtoihin, skenaarioihin: Mikä voisi olla mahdollista, eli millaisia tulevaisuudenskenaarioita meillä on? Mitä tulisi tapahtua, jotta jokin tietty skenaario toteutuu – eli mikä tapahtuma indikoi sen toteutumista? Mikä on todennäköistä? Mikä on meille toivottavaa ja mitä tulisi välttää? Ja miten meidän tulisi sen vuoksi toimia nyt tai tiettyjen indikaattorien ilmaantuessa?
Kyseenalaista omia ajatusmallejasi
Voit tehdä tämän esimerkiksi heikkoja signaaleja havainnoimalla, kiihtyvän kehityksen käsitteellä, disruptioajattelulla ja vahvistusvinoumaasi haastamalla.
Kyky kyseenalaistaa omia ajatuksia on tärkeää tulevan hahmottelemisessa. Toteutunu tulevaisuus yllättää usein sen vuoksi, ettemme vain hoksaa nähdä sitä mahdollisuutena. Yllättävyydestään huolimatta pandemiankaan luomat muutokset eivät olleet sattumanvaraisia, vaan lopulta ihan loogisia tapahtumaketjuja.
Heikko signaali on indikaatio muutoksesta, jota voi olla vaikea havaita. Heikko signaali voi löytyä esimerkiksi aikaisesta tutkimustiedosta, joka ei saavuta valtamediaakaan. Heikko signaali voi löytyä myös jonkin jo ennestään tunnetun menetelmän soveltamisesta uuteen asiaan.
Toisinaan ilmiöt kehittyvät kiihtyvään tahtiin. Tästä löytyy useita esimerkkejä koronatartuntojen määrästä älypuhelinten ja aurinkovoiman määrään. Ihmisaivojen on haastava ymmärtää kiihtyvää kehitystä.
Annetaan esimerkki: jos saisit valita, haluaisitko mielummin euron päivässä seuraavien 31 päivän aikana, vai rahasumman, joka olisi 0,01€ ensimmäisenä päivänä, 0,02€ toisena, 0,04€ kolmantena, eli kaksinkertaistuu kerran päivässä 31 päivän ajan? Valitsisit varmaan vaihtoehdon kaksi, mutta hahmottaisitko heti, että saisit silloin reilusti yli kymmenen miljoonaa euroa enemmän?
Kiihtyvän kehityksen ajatukseen liittyy myös olennaisesti disruptio, eli sen pohtiminen, mikä ratkaisu voisi huomattavalla parannuksella täysin syrjäyttää aiemman tavan tehdä asia. Olennaista tässä ajattelussa on hahmottaa ratkaisun sijaan perimmäinen ongelma, jota ratkaistaan. Mikä täysin uudenlainen tapa ratkaista perimmäinen ongelma voisi tehdä aiemmasta tavasta merkityksettömän? Esimerkiksi fyysisiä kirjeitä olisi voinut pyrkiä lähettämään yhä nopeammin, mutta se oli lopulta merkityksetöntä, kun meillä oli merkittävästi nopeampi tapa välittää kirjallinen viesti sähköisesti.
Voit kokeilla tätä ajatusta myös omaan työhön löytääksesi uusia ajatuksia, ja kysyä esimerkiksi: Mikä on työni ydintarkoitus, ja millainen innovaatio voisi lopulta tehdä omasta työtavastani merkityksettömän?
Vahvistusvinouma taas tarkoittaa sitä, että keskitymme jo tietämiimme asioihin ja tiedostamatta huomaamme ja etsimme vain sitä vahvistavan informaation. Siksi on hyvä kysyä itselle tärkeissäkin aiheissa: jos olenkin väärässä, mistä se voisi johtua? Itselleni se voisi vaikka olla tämä kysymys: Jos ilmastonmuutoksen huomioiminen olisikin lopulta turhaa, mistä se voisi johtua?
Tarkoitus ei välttämättä ole väittää, että tietosi ja maailmankuvasi olisi vääränlainen, vaan kokeilla, löydätkö esimerkiksi sen avulla täysin uusia oivalluksia ratkaisunkin tueksi, joita et muuten olisi löytänyt.
Selvitä syy-seurausketjut tulevasta nykyiseen
Ns. backcasting on skenaariomenetelmä, jossa pyritään rakentamaan vaihtoehtoisia kehityspolkuja nykypäivästä kohti toivottua tulevaisuutta. Kuvittele jokin tavoite kymmenen vuoden päähän. Missä sinun tulisi olla viiden vuoden päästä? Missä vuoden päästä? Entäpä: mikä merkittävästi parempi ratkaisu saattaisi olla kymmenen vuoden tai viiden vuoden päästä käytettävissä?
Katso jotain sinulle tuttua esinettä, ilmiötä tai työtapaa ja pohdi: Jos tämä on vasta esiaste viiden vuoden päässä olevasta ratkaisusta, miten voin mahdollisesti hyödyntää sitä siinä vaiheessa? Jos katsot sen perimmäistä funktiota ja syytä sen olemassaololle – mikä olisi seuraava askel? Jos esimerkiksi etäkokousten tarkoitus on simuloida mahdollisimman hyvin ihmisten kohtaamista, mikä voisi olla seuraava askel sen toteutumiseen vielä paremmin?
Mikä on esimerkiksi tilanne siinä vaiheessa, kun voisimme teknologian avulla aidosti tuntea olevamme samassa tilassa toisen kanssa, ja miten me tähän pääsisimme? Tai mahdollistaako teknologia jopa tuntemaamme todellisuutta kokonaisvaltaisempia kohtaamisia ihmisten kanssa, voivatko esimerkiksi arkkitehti ja asiakas suunnitella virtuaalisesti yhdessä tilan sisällä reaaliajassa? Kuinka paljon tässä vaiheessa matkustamme paikasta toiseen kohdataksemme toisemme, ja missä haluamme silloin asua?
Tulevaisuuden epävarmuus on samalla mahdollisuus
Synkätkin ennusteet ovat rikottavissa, joten näe ennusteet työkaluina siihen, mistä meidän kannattaa pitää kiinni ja mitä muuttaa.
Vuoteen 2050 mennessä merissä on enemmän muovia kuin kaloja (Ellen McArthur Foundation Foundation & WEF, 2017). Ilmanvaihdon energiantarve tulee maailmanlaajuisesti kolminkertaistumaan vuoteen 2050 mennessä (IEA – International Energy Agency, 2020, Cooling, Tracking Report.). Meillä on 5% mahdollisuus pysyä 2C:ssa ja 1% mahdollisuus pysyä 1.5C:ssa (Nature-lehti, 2017). Synkältä kuulostaa.
On kuitenkin tärkeää sisäistää se, että ennusteet eivät ole kohtalo, vaan juuri tulevaisuuden määrittelemättömyyden vuoksi rikottavissa. Se, mitä teemme tänään, vaikuttaa siihen, mikä todellisuus on huomenna. Ennusteet tulee siksi nähdä työkaluna, jonka on tarkoitus kannustaa toimimaan. Jos jokin ennuste on lopulta väärässä, se ei suoraan tarkoita, että ennuste olisi epäonnistunut. Jos ennuste on saanut aikaan positiivisen muutoksen ja osoittautuu sen vuoksi lopulta täysin vääräksi sen vuoksi, ennuste on nimenomaan onnistunut tehtävässään.
Koronan mullistamana vuonna 2020 päästömme vähenivät noin 4–7 prosenttia, mikä vastaa suunnilleen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita vuosittaiselle vähennykselle. Viimeinen ennuste siis periaatteessa rikkoutui vuosikymmenen ensimmäisen vuoden osalta. Kestävää päästövähennystä ei kuitenkaan tehdä vastaavilla äkkinäisillä, kriisitilanteen aiheuttamilla alasajoilla, sillä jo nyt päästöt ovat olleet lähellä tasoa, jolla ne olivat ennen koronaa. Meidän tulisi siis joka vuosi löytää keinot keskimäärin saman kokoluokan päästövähennyksiin, uudelleen ja uudelleen, mutta kestävämmin ja tarkoituksenmukaisemmin.
2020 alkoi globaalilla kriisillä, mutta koko 2020-luvusta se oli vain tarinan alkukappale. Jos haemme positiiviset puolet muutoksista, tiedostamme pitkän aikavälin mahdollisuudet ja näemme synkät ennusteet työvälineinä niiden kumoamiseksi, syntyy tulevan vuoden ennustamisen sijaan paljon tärkeämpi kysymys: millaiseksi haluamme tehdä kertomuksen koko tästä vuosikymmenestä, ja mitä siksi teemme vuonna 2021?
Anni Laurila
Arkkitehti & Puhuja
Anni Laurila on arkkitehti, joka herättelee pitkän aikavälin ajatteluun, muun muassa kestävyyden ja teknologian kehittymisen näkökulmasta. Arkkitehtina hän on suunnitellut hankkeissa uudisrakennuksista historiallisten keskustojen ja saarien suunnitelmiin. Voitettuaan Suomen ensimmäisen Global Impact -kilpailun, hän pääsi NASA:lla Piilaaksossa järjestettyyn Global Solutions -ohjelmaan, joka keräsi huippuasiantuntijoita ratkomaan maailman suurimpia haasteita kehittyvien teknologioiden avulla. Anni on myös mm. perustanut yrityksen Piilaaksossa ja Suomessa, toiminut World Economic Forumin Global Shaper -jäsenenä ja käynyt Al Goren koulutuksen ilmastonmuutoksesta. Hän on pitänyt lukuisia puheita ja ollut ehdolla Vuoden Puhujaksi. Anni on myös ministeriöiden työryhmässä laatimassa suuntaviivoja Suomen tulevalle arkkitehtuurille ja kaupunkisuunnittelulle.
Lisää vaikuttajalta Anni Laurila
Lisää kategoriasta Tulevaisuus
