Bonfire.fi

Miksi tuloksia ei tule?

Miksi tuloksia ei tule, vaikka tekemällä tehdään ja markkinoidaan?

99 % kerroista, milloin keskustelen päättäjien kanssa, he kertovat, että yritys kyllä tekee vaikka mitä ja markkinoi, mutta tuloksia ei tule. Kysymys siis kuuluu, miksi tuloksia ei tule? Vyyhtiä kannattaa lähteä purkamaan tekemisestä, kerran jotain tehdään.

Taustalta paljastuu yleensä fokuksen puute. Yksistään tehtynä asiat ovat oikeaan suuntaan vieviä, mutta toteutus on tulipalojen sammuttelua ja ad hoc -tyylistä sinnepäin räiskimistä. Asioita tehdään kyllä paljon ja rahaakin yleensä kuluu, mutta tekeminen ei tue tavoitteita ja on hetken mielijohteen tulosta.

Tulosten puute voi johtua myös niinkin helposti korjattavasta ongelmasta, sillä mittareiden puutteesta. Mitä tunnettuuden kasvaminen konkreettisesti tarkoittaa yrityksellesi? Mitä Google-näkyvyyden parantaminen todellisuudessa tarkoittaa? Montako liidiä kuussa lisää on riittävästi ja mistä ne tulevat?

Markkinoinnille ei riitä, että annetaan liikevaihdollisen kasvun mittari, että ensi vuonna tarvitaan 50 % kasvua, suorittakaa. Päämääräinen tavoite on hyvä olla, mutta sen alta täytyy löytyä muut mittarit, jolla siihen päästään.

Miten siis saat tuloksia aikaan jatkossa?

Ottamalla haltuun nämä neljä asiaa, liikevaihdollisiin tavoitteisiin aletaan pikkuhiljaa pääsemään!

1. Fokus. Älä tee tekemisen ilosta, vaan laadi koherentti suunnitelma, joilla pääset tavoitteisiin.

2. Mittarit. Mistä mittareista koostuu onnistumisesi summa?

3. Data

4. Kokonaisuus

Datasta ja kokonaisuudesta lisää videolla, tsekkaahan se kokonaisuudessaan!

 

Lisää Digivinkkejä ja Ihan Diginä -jaksoja löytyy Verkkiksen Tube-kanavalta!

Tiina Räisänen

Verkkoasema Oy

Toimitusjohtaja, sanansaattaja

Lisää vaikuttajalta Tiina Räisänen


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi