Bonfire.fi

Mielikuvituksen voima – Mitä yhteistä on yritysmaailmalla ja Ankkalinnalla?

En meinannut millään saada tekstiä aloitettua, sen aloittaminen venyi kuin purkka sormeni ympärillä. Puhaltelin otsatukkaani ja vääntelehdin tuolissani: kirjoittaminen tuntui vastenmieliseltä. Minä, joka rakastan kirjoittamista, en halunnut kirjoittaa.

Syynä oli aihe, se ei ollut riittävän kiinnostava enkä tiennyt mistä aloittaisin.

Tarkoitus oli kuvata mahdollisimman yksinkertaisesti organisaatiota, sen taustoja, syy- ja seuraussuhteita ja kompleksisuutta ja nivoa se rekrytointiin ja rekrytoijan arkeen. En kuitenkaan voinut jättää kirjoittamatta, sillä aihe oli liian tärkeä ja keskeinen.

Kun mietin miten saan tekstin käyntiin, mieleeni juolahti esiintymisjännityksen kanssa kamppaileville annettu ohje hyödyntää omaa mielikuvitustaan ja kuvitella yleisö alastomana. Tässä se oli, päätin tehdä saman: heittää asian lekkeriksi, tehdä siitä tarpeeksi hauskan, rennon ja leikkisän.

Se vaati ajattelun muuttamista, luovuuden esiinmarssia ja innostuksen sytyttämisestä. Innostuksen sytyttäisin omalla mielikuvituksellani.

Missio, visio ja arvot – vai sittenkin Tupu, Hupu ja Lupu?

Yhtä suurimmista bisnesmaailman jargoniaviitoista kantaa missio, visio ja arvot. Sanat, jotka toistuvat strategiatyöryhmissä ja arvopuheissa ja joiden pohjimmainen merkitys ja sisältö on olennainen ja hyvä, mutta jotka ovat vuosien kovasta käytöstä kärsineet vakava-asteisesta puppuinflaatiosta. Olen halunnut ravistaa pölyt näiden ankeiden, lähinnä oksennusrefleksiä herättelevien termien päältä ja synnyttää ne uudelleen eloon.

Joka kerta kun joku puhuu missiosta, visiosta ja arvoista, minä mietin niitä Tupuna, Hupuna ja Lupuna – ja huomaan innostuvani aiheesta enemmän. Samaa keinoa käytin organisaatioelämän kuvaamiselle. Kun Rekrytoija-kirjaa kirjoittaessani mietin miten kuvaisin organisaatiota ja sen kompleksisuutta ja muutosta ymmärrettävästi, hauskasti ja kirjan tyyliin sopivalla tavalla, alkoi Ankkalinna hahmottua silmieni eteen. Näin omistaja-rahoittaja Roopen, hallituksen puheenjohtaja Iineksen, toimitusjohtaja Akun, kaupungin rakenteilla olevat kadut ja paljon muuta.

“Akun mielestä ainoa vaihtoehto on Ankkalinnan uudelleenorganisoiminen: pääkadun leventäminen, jotta useampi Roopen auto mahtuu vierekkäin. Leventäminen edellyttää kadun varren talojen vähentämistä. Aku arvelee vähentämisen aiheuttavan mellakan. Asukkaiden kanssa täytyy neuvotella. Neuvotteluille pitää varata kuusi viikkoa aikaa, se on laki.”

Mielikuvitus töihin

Meistä moni kirjoittaa erilaisia työelämätekstejä, sisäisiä viestejä, asiakassähköposteja, lausuntoja, raportteja, sidosryhmäkirjeitä tai somepäivityksiä, jotka eivät aina herätä suuria riemunkiljahduksia. Jotta teksti voi onnistua, tulee sen olla kirjoittajalleen (ja mielellään myös lukijalleen) innostava ja mielenkiintoinen. Vaikka sanan nimeäminen uudelleen ei muuta itse sanaa, saa se erilaisen kaikupohjan, jonka kautta varsinainen asia voi alkaa maistua paremmalta, uppoaa vastaanottajaan sulavammin tai olla helpommin hahmotettavissa tai sijoittaa asioita ja tilanteita oikeanlaiseen kontekstiin.

Kun seuraavan kerran taistelet väsyttävän tekstin tai puhkikuluneen termistön kanssa, suosittelen visiittiä henkilökohtaiseen Ankkalinnaasi. Tilaan, jossa on lupa peilata, leikkiä, kokeilla ja nauraa.

Saana Rossi

Kirjailija, advisor, puhuja ja ex HR-johtaja

Lisää vaikuttajalta Saana Rossi


Lisää kategoriasta Johtaminen