Bonfire.fi

Mehiläisen Pisto -podcast: Jukka Holm korostaa organisaation tuen merkitystä esihenkilötyön mahdollistamiseksi

Mehiläisen Pisto · Jukka Holm korostaa organisaation tuen merkitystä esihenkilötyön mahdollistamiseksi

Kaupallinen yhteistyö Mehiläisen kanssa

Mehiläisen Pisto -podcastin Työterveyden uusi suunta -sarjassa keskustellaan esihenkilötyöstä, kun Mehiläisen Työelämäpalveluiden johtava työterveyspsykologi Maaret von Wrightin vieraaksi saapuu Visma Enterprisen toimitusjohtaja Jukka Holm.

Jukka Holm on tehnyt 15 vuotta laaja-alaisesti erilaisia johtamisen tehtäviä. Tie toimitusjohtajaksi ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvyys.

”Olen työläisperheestä eikä suvussani ole hirveästi korkeakoulutettuja. Päädyin parikymppisenä startup-uralle opiskelukaverini kanssa. Halusimme kasvattaa yritystä, jolloin aloin tutkia johtamista. Huomasin, että oma kutsumukseni olikin nimenomaan johtamispuolella”, Jukka avaa taustaansa.

Johtamisen käsite on laaja eivätkä johtaminen ja esihenkilötyö mene aina yksi yhteen. Jukka kuitenkin uskoo, että hyvää johtamista tarvitaan läpi koko organisaation. Esimerkiksi juuri IT-alalla puhutaan paljon itseohjautuvuudesta, mutta esihenkilötyö on silti tärkeässä roolissa.

”En usko mihinkään yhteen ismiin, aina pitää ymmärtää tilanne, jossa ollaan ja minne haluamme päästä. Me Vismalla haluamme pitää kiinni siitä, että esihenkilötyö on hyvää eri puolilla organisaatiota. Omat tiimiläiseni ovat olleet esihenkilöitä pitkään ja siinä tekee erilaisia havaintoja siitä mikä arjessa toimii ja mikä ei”, Jukka kertoo.

Lue koko artikkeli tai katso video täältä.

Kuuntele lisää Mehiläisen Pisto -podcastia täällä.

Mehiläinen

Lisää vaikuttajalta Mehiläinen


Lisää kategoriasta Tulevaisuus