Innostuneesti viestivä ihminen kuulee harvemmin sanan ”ei” – läsnäolo pelasti kiperään tilanteeseen joutuneen presentoijan

Työskentelin vuosia sitten kaupallisen televisiokanavan markkinointiosastolla. Työnkuvaan kuului istua toisinaan ostajan pallilla ja arvioida mainostoimiston luovia guruja sekä heidän ideoitaan koskien televisio-ohjelmien promoja eli mainoselokuvia.

Erään kerran pöydän toiselle puolelle istahti kolmen eri mainostoimiston ehdottamat ohjaajakandidaatit. Kukin heistä pitchasi vuorollaan konseptinsa, yrittäen vakuuttaa meidät (sekä varsinkin pöydän päässä istuneen markkinointipäällikön) visiostaan.

Kaksi ensimmäistä ohjaajaa pitivät taidokkaan presentaation. Molemmat esitykset olivat harkittuja ja harjoiteltuja. Ne sisälsivät upeita visuaalisia elementtejä sekä kymmenittäin jännittäviä esityskalvoja. Presentaation päätteeksi he kumarsivat kohteliaasti ja me taputimme kannustaen. Olimme vakuuttuneita, mutta ajatukset harhailivat jo lounastunnille. Olisikohan tänään ruokalassa jälkkäriksi vanukasta vai kuivakakkua?

Päivän kolmas, viimeinen kandidaatti oli muita epäonnisempi. Kokoushuoneen esitystekniikka ei suostunut yhteistyöhön hänen läppärinsä kanssa, jonka myötä ensimmäiset viisi minuuttia olivat kiusallista (joskin oudon viihdyttävää) seurattavaa. Presentaatio ei auennut ja ohjaajan suupielistä lipsahti huumoriksi verhoiltuja kirosanoja. Lopulta hän sulki läppärinsä ja totesi selittävänsä idean meille omin sanoin.

Tämä kolmas ohjaajakandidaatti alkoi kertoa autenttisesti tarinaa, jonka myötä maalasi verbaalisesti eteemme visionsa. Välillä suusta pärähti kökkö äänitehoste, toisena hetkenä käsien liike korosti tarinan kohokohtaa. Hän oli vilpittömän innoissaan ideoistaan, joka tartutti myös meidät.

Kun kymmenen minuuttia myöhemmin ohjaaja pääsi maaliin, istuimme monttu auki. Nyt myös meistä tuntui aidosti siltä, että työn alla oleva tv-ohjelma on ihan super mahtava ja sitä kannattaisi promota juuri ohjaajan ehdottamalla tavalla.

Nimi paperiin ja yhdessä lounaalle siis!

Sillä mitä sanot, ei ole väliä, jos sanot sen oikein

Hyvä ystäväni totesi aikoinaan, ettei hän ymmärrä bändejä, jotka eivät luota omaan musiikkiinsa tarpeeksi, vaan marinoivat keikat ylimääräisellä tilpehöörillä ja show-elementeillä. Hän itse kuunteli lähinnä YUP:ta, CMX:ää ja Ismo Alankoa.

Ymmärrän, tavallaan.

On se ja sama oletko A.W. Yrjänän tai Jarkko Martikaisen kaltainen lyyrikko, jos et osaa viestiä vakuuttavasti eli myydä ja markkinoida yleviä ajatuksiasi. Siinä missä autenttisuuteen nojannut ohjaaja, myös tummaääniset ja intensiiviset rockmuusikot ovat mestareita tulkitsemaan aikeitaan, myymään epistolaansa yleisölle.

Loppupeleissä juuri läsnäolo ja viestintä ratkaisevat sen, kuka ohjaa rahakkaan mainos-spotin tai nousee Provinssirockin päälavalle.

Historian saatossa on myyty monenlaisia eri ajatuksia ja ideologeja sillä, että ne on viestitty vakuuttavasti. Omien ajatusten ja visioiden myyminen ei pohjimmiltaan eroa mistään muustakaan myynnistä.

Kaikki lähtee siitä, että luo innostusta ympäristöön. Tällöin ei ole sen varassa toimiiko esitystekniikka, sillä kuten me kaikki tiedämme, se ei perkele koskaan toimi!

Viestintävalmentaja ja kirjailija Peter Nymanilta ilmestyi toukokuussa kiehtova kirja Viesti, vaikuta, vakuuta (Kauppakamari 2021), jossa hän viittaa 1960-luvulla toimineeseen psykologian tohtori Albert Mehrabianiin ja hänen tutkimustensa tuloksiin, jonka mukaan peräti 93% viestinnän vaikutuksesta tulee ei-sanallisesta ilmaisusta. Lukujen valossa hurja, tosin osin myös kiistelty tulos.

Onko loppupeleissä väliä sillä mitä sanoo, kunhan sen osaa viestiä vaikuttavasti?

Voi olla, mutta oleellista lienee juurikin se, uskooko viestijä itse sanomaansa – jopa siitä innostuen.

Jos et innostu, miksi minunkaan pitäisi?

Mitä ikinä viestitkään, sinun on synnytettävä innostusta, halua nousta barrikadeille. Puhujakeikkoja tekevä Saimi Hoyer totesi taannoisessa Clubhouse-keskustelussa, että oma yleisö on tunnettava ja varsinkin se, mitä he sinulta puhujana odottavat.

Älykäs ohjaaja synnytti tarinankertojan taidoillaan meissä ostajissa pikkupoikamaisen innostuksen. Melankoliset rokkikukot puolestaan maalaavat nyrjähtäneitä ja synkkämielisiä sielunmaisemia ilmaisulla, joka hypnotisoi yleisön.

Innostus ja omistautuminen ilmenee monin eri tavoin.

Mistä sinä sytyt roihuun?

Kysy joskus lapseltasi, puolisoltasi tai ystävältäsi jostain hänelle tärkeästä asiasta. Kun utelen itse yhdeksänvuotiaalta pojaltani hänen koulupäivästä, saan kahden sanan vastauksen. Jos taas kysyn, millä tasolla hän pelaa HayDay-mobiilipelissä, saan luennon, joka päättyy vasta kun tungen välipalavoileivän hänen eteensä.

Ihminen kuin ihminen syttyy liekkeihin, kun hän saa puhua sellaisista asioista, jotka kokee itselleen tärkeiksi.

Tästä päästään kysymykseen, mikä sinua innostaa niin paljon, että olisit valmis puhumaan siitä vaikka aamuviiteen, jopa ilman viinilasin välkettä? Mistä sinä sytyt roihuun?

Innostuneesti viestivä ihminen kuulee harvemmin sanan ei. Hän pääsee muun muassa ilmaiselle lounaalle maistamaan sitä kuivakakkua.