Bonfire.fi

Kristel Kruustük uskoo, että ihmiset haluavat kohdata ja verkostoitua edistääkseen merkityksellisiä asioita.

Virolainen Kristel Kruustük on sovellusyritys Testlion co-founder. Hänet on valittu Viron vuoden yrittäjäksi 2017. Kruustük on myös Viron nuorin naispuolinen miljonääri, ja vankka diversiteetin puolestapuhuja.

Nordic Business Forumissa puhunut Kruustük näkee, että yrityskulttuurit ovat muuttuneet viime vuosina suuresti. Peliautomaattien ja flipper-pöytien aika on ohi. Tilalle on tullut merkitysellisyys.

– Tänä päivänä ihmiset haluavat verkostoitua edistääkseen merkityksellisiä asioita.

Verkostoitumisen yhteydessä Kruustük nostaa esiin globaalin toiminnan mahdollisuudet. Sen myötä esimerkiksi rekrytoinnissa on mahdollista palkata, hyvän työntekijän sijaan, paras.

– Jatkuva kilpailu edistää myös erilaisten innovaatioiden syntymistä.

Kruustük kokee, että myös aiemmat sukupolvet ovat osaltaan voineet valita työnantajansa, ainakin joltain osin. Edellisillä sukupolvilla ei kuitenkaan ole ollut samanlaista valinnanvapautta kuin nykyisillä. Esimerkiksi hänen isoisänsä työskenteli koko uransa samassa firmassa, ollen sille lojaali. Muuta mahdollisuutta ei ollut.

Työ toi silti merkityksen.

– Eräs ystäväni vietti aikaa monissa Afrikan köyhissä maissa. Hän huomasi, etteivät ihmiset kaipaa ensisijaisesti ruokaa tai vettä, vaan töitä.

Kruustük painottaa johtamisen merkitystä ihmisten nostamisessa ja inspiroimisessa, mutta muistuttaa myös, ettei johtaminen ole ainoa ratkaisu. Esimerkiksi myös asiantuntijoilla on tärkeä merkitys. Johtaminen on vain yksi keino edistää merkityksellisiä asioita.

– Meidän on tarjottava ihmisille uusia mahdollisuuksia onnistua.

Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen

Kuvat: Jani Utriainen

Bonfire

Lisää vaikuttajalta Bonfire


Lisää kategoriasta Johtaminen