Kolmen viikon hotellikuolema

Joulupäivänä Hong Kongin hallinto ilmoitti, että jokaisen maahan saapuvan tulisi olla 21 päivää karanteenissa hotellissa. Huoneesta ei saisi poistua. Olin kahden viikon karanteenissa Kanadassa ja mietin, että tuskin pitävät sitä kovin kauaa voimassa. Eihän siihen ole mitään tieteellistä näyttöä, että COVID19 voisi itää yli kahta viikkoa. Ei ollut myöskään näyttöä siitä, ettei se voisi.

Halusin kotiin, joten vaihtoehdot olivat vähissä. Lensin tammikuun alussa Montrealista Helsinkiin ja lennolla Helsingistä Hong Kongiin ei lisäkseni ollut kuin seitsemän matkustajaa. Tyhjän koneen laskeuduttua Hong Kongin kansainväliselle lentoasemalle, jossa normaalisti on noin 200 000 matkustajaa päivässä, oli nyt joka kulmassa henkilö ohjaamassa meitä noin tuhatta päivämatkustajaa. Lentokenttä on käytännössä autio.

Kentällä kävellään labyrintin läpi, jossa opastetaan lataamaan valtion seuranta-applikaatio, lyödään seurantapanta ranteeseen, tehdään koronatestit saapuville matkustajille ja sitten istutaan odottamaan. Odotus kestää nelisen tuntia, jonka jälkeen tarkastaja tuli kertomaan minulle ”you are free to go”, naurahdan katsellessani ranteessani olevaa pantaa, jonka pois ottamisesta voi saada kuuden kuukauden vankeustuomion ja vähintään 2700 euron sakot. ”Free” – sanan voi käsittää monella tavalla.

Täällä korona otetaan vakavissaan. Hong Kongissa on noin 20–70 tartuntatapausta päivittäin, hallinto on mm. sulkenut kokonaisia kerrostalokomplekseja koronaan sairastuneita jahdatessaan.

Hotellikaranteenille ei ole vaihtoehtoa, ellet ole saanut poikkeuslupaa joko olla olematta karanteenissa tai viettää sen kotona. Poikkeuksia tehdään esimerkiksi koronan parissa työskentelevien, hallituksen työntekijöiden, lentohenkilökunnan ja diplomaattien osalta.

Olen pohtinut karanteenin mielekkyyttä ja samalla myös poikkeuksien järkevyyttä, jos aidosti halutaan sulkea virus maan ulkopuolelle. Tätä meistä jokainen miettii omassa mielessään, kun kuulee koulujen tai Uudenmaan sulkemisista. Onko tämä nyt tarpeellista? Mikä on riittävää?

Ollessani Montrealissa, sinne oli asetettu ulkonaliikkumiskielto ja kaikki muut paitsi välttämättömät kaupat saivat olla auki. Mikä on välttämätöntä ja mikä ei? Rikoin karanteeniani käymällä ulkona lenkillä. En nähnyt mitään järkeä sisälle jäämisessä, vaan enemmän siinä, että urheilen ja pidän mieleni virkeänä. En tavannut ketään, en puhunut kenellekään ulkoillessani. Mutta mikä on oikein ja mikä väärin? Onko oikein kävellä punaisia päin, jos liikennettä ei ole?

Korona on muuttanut maailman erikoiseksi paikaksi. Toisia se koskettaa enemmän kuin toisia, mutta jokaiseen se vaikuttaa – ainakin jollain tavoin. Minuun se vaikutti niin, että astuessani valtion bussiin minut ja tavarani desinfioitiin. Muutaman tunnin ihmisiä eri hotelleihin pudoteltuamme tuli minun vuoroni jäädä bussista pois. Hotellin aula oli vuorattu muovilla, virkailijalle näytin henkilökorttiani lasin läpi – minut vietiin huoneeseeni ja käteeni annettiin paperi, jossa sanottiin, että huoneesta poistuminen johtaisi välittömästi siirtämiseen valtion karanteenikeskukseen. Päätin tällä kertaa jättää lenkin väliin.

Kaverini työskentelee Kiinassa, ja hän on ollut tämän vuoden aikana viisi kertaa karanteenissa. Pyysin häneltä neuvoa, ja hän kertoi, että hyvä keino selviämiseen on selkeät rutiinit. Toinen ystäväni oli ollut jo pari viikkoa Hong Kongin hotellissa ja totesi, että voit itse valita tuletko hyvin syöneenä, vai jonkun uuden asian oppineena ulos.

Päätin valita rutiinit ja liikunnan. Hienoa oli se, että hotelliin saa tilata mitä tahansa sen ulkopuolelta. Huoneeseen saa tulla tavaraa, mutta sieltä ei saa viedä mitään pois. Suomessa tapasin Hotelli Valon johtajan Hannu Holman, jolle karanteenista kerrottuani hän innostui: ”sehän olisi hyvä piristysruiske myös Suomen hotellien liikevaihdolle!”

Ainakin hotellien konsepti muuttui, koska huoneesta ei saanut poistua, eikä sieltä saanut lähteä mitään ulos, jolloin hotellien henkilökunnan tärkein tehtävä oli tuoda netistä tehdyt tilaukset kerroksiin. Tämä tosin sai minut miettimään hotellien omien ravintoloiden ja huonepalveluiden mielekkyyttä: ruoka-applikaatiolla tavara oli vartissa kerroksessa ja se oli selkeästi hotellin hintoja halvempaa.

Tilasin huoneeseeni kuntosalin: juoksumaton, pyöräilytrainerin ja vielä vaimon kodistamme tuoman polkupyörän sekä joogamaton. Nämä tekivät huoneestani loistavan paikan kuntoilulle. Testasimme siskoni kanssa skypetellessä applikaatioiden toimivuutta ja otimme aikaa, kuinka kauan ruokaostoksillani meni – se oli vajaassa kymmenessä minuutissa tilauksesta huoneessani – edes itse hakemalla en olisi ollut niin nopea. Uskomatonta.

Ongelma karanteenissa ei ole itse karanteeni, vaan se, että se asettaa ihmiset täysin eriarvoiseen asemaan. On niitä, joilla on varaa olla hotellin sataneliöisessä sviitissä ja sitten monet, joilla ei ole varaa matkustaa lainkaan, koska korkeat hinnat pitävät mahdollisuuden hotellivaraukseen täysin mahdottomana. Muuta vaihtoehtoa valtio ei tarjoa. Puhutaan kuitenkin kaupungista, jonka väkiluvusta 10 % koostuu ulkomaalaisista, joista useimmat käyvät vuosittain kotimaassaan tai nykytilanteessa ainakin unelmoivat siitä.

Karanteenin olot ovat juuri niin hyvät, kuin niistä on varaa maksaa. Itse valitsin hotellini Facebookiin syntyneen karanteenitukiryhmän suosituksesta. Samaa kautta löysin myös trainerin ja juoksumaton edullisesti käytettynä. Hotellissamme on WhatsApp -ryhmä kaikille karanteenissa olijoille, ja siellä jaetiin jatkuvasti vinkkejä huoneen optimoimiseen paremmin asuttavaksi, sekä Pirkka -tyyppisiä niksejä. Kuten se, että hotellin silitysraudalla voi tehdä lämpimiä voileipiä, kun vaan muistaa laittaa voipaperia tai foliota leivän ja raudan väliin. Elämä karanteenissa ei ollut oikeastaan lainkaan hassumpaa.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, kuinka paljon roskaa yhdeltä ihmiseltä syntyy karanteenin aikana. Kaikki ruoka toimitetaan muovikipoissa, ja kaikki kotiin toimitettava tavara kertakäyttöastioissa ja -paketeissa. Kun itse vimmatusti tiskailen muovikippoja ja koitan ajatella olevani ekologoinen – on kuitenkin samalla todettava, että lopulta tiskaamani muoviastiat joutuvat samalle kaatopaikalle kuin tiskaamattomatkin. Hong Kongista puuttuu toimiva kierrätysjärjestelmä, johon pakkausjätteen voisi toimittaa. Vesi juodaan pikkupulloista ja kahvi kertakäyttömukeista. Vaikka en varsinaisesti mikään kierrätysintoilija ole koskaan ollut ollutkaan, niin jätemäärän keskellä huomaan ajattelevani asiaa aivan uudelta kantilta. Eihän tässä ole mitään järkeä.

Iloitsen kuitenkin kippoja tiskatessani, kuinka kätevä kuivausteline on polkupyörän takarengas ja mietin, mihin laitan pyykit kuivumaan, kun niiden aika on. En tosin ole pukenut päälleni koko aikana, paitsi työpalavereihin paidan. Kun käyttää aina samaa paitaa, menee helposti kolmekin viikkoa pyykkiä pesemättä. Ehkä pyykeillä ei ole niin kiire.

Eristysvankien kokemus eristyksissä olemiseen on Googlesta noukitun tiedon mukaan se, että itsensä kanssa pitää tulla toimeen, koska se on ainoa seura mitä sinulla on.

Karanteenissa verkkoyhteyksien ansiosta ystävät ovat puhelimenkuvan päässä. Huomattavasti yksinäisemmäksi olen itseni kokenut Burning Man -festivaaleilla Nevadan autiomaassa, jossa verkkoyhteydet ei toimi lainkaan. Tai pohjoisamerikkalaisten juhlissa, jossa seuraani ja vaatteitani kehutaan, vaikka sillä ei oikeasti tarkoiteta mitään.

Yksinäisyys on minulle tunne, joka syntyy ulkopuolisena ihmisten keskellä. Täällä karanteenissa olen kirjaimellisesti sisäpuolella. Olen yksin, mutten yksinäinen.

Ystävänpäivän viettoa karanteenissa.

Jussi Lehmuskallio

HSS OY

Managing Director

Jussi on analyyttinen ja liiketoimintalähtöinen sarjayrittäjä. Hän on perustanut mm. matkapuhelinhuolto Fonumin ja kasvattanut sen toimitusjohtajan roolissa nollasta yli kymmenen miljoonan euron liiketoiminnaksi. Johtajana hän pyrkii tuomaan yrityksiin ketteriä toimintatapoja, joissa työntekijöihin luotetaan ja turha tekeminen karsitaan minimiin. Hänestä on erityisen tärkeää, että kaikki tekeminen on mitattavissa, sekä vastuut ja tavoitteet ovat mahdollisimman hyvin määriteltyjä. Jussilla on MBA-tutkinto Aalto EE:stä ja hän asuu Hong Kongissa työskennellen Mehiläisenn tytäryhtiön HSS:n toimitusjohtajana.

Lisää vaikuttajalta Jussi Lehmuskallio