Bonfire.fi

Öyhökratia on vetävä tietokirja, joka tulvii herkullisia esimerkkitapauksia

Öyhökratia (Gummerus 2022) on erinomainen ja havainnollistava teos, joka pureutuu somevaikuttamisen ytimeen, laajentaen sen osaksi isompaa keskustelukulttuuria sekä yhteiskunnallista päätöksentekoa. Johannes Koposen, Minea Koskisen ja Jussi Pullisen kirjoittama kirja pureutuu lukuisten esimerkkitapausten kautta kulttuuriin, jossa ihmisten tapa kommunikoida (ja myös toimia) nojaa eri somealustoilla käytäviin keskusteluihin. 

En ole lähtökohtaisesti näennäisesti hauskojen nimimuunnosten ystävä. Niinpä on ilahduttavaa, että Öyhökratia ei pyri tietoisen sarkasmin avulla alleviivaamaan mahdollista kantaansa. Sen sijaan kirja purkaa ansiokkaasti sosiaalisen median, perinteisen median sekä päätöksentekijöiden triangelia.

Kirjan esimerkit ovat melko tuoreita, joten useimmilla lukijoilla lienee niihin myös samaistumispintaa. Käsittelyssä ovat mm. #metoo-liike, Kirsi Pihan vetäytyminen Kokoomuksen pormestariehdokkuudesta, koronapandemia, Yle Kioski sekä lukuisat tunnetut someinfluensserit. Esimerkkitapausten laaja kirjo pitää kirjan vetovoimaisena. 

Öyhökratian oleellisin havainto koskee sen osapuolia, joista tärkeimmät ovat sosiaalisen median keskustelijat, uutismediat sekä päätöksentekijät. Öyhökratian lainalaisuuksia taitavasti hyödyntävä somekeskustelija saattaa synnyttää aiheen, johon uutismedia tarttuu. Näin aiheen käsittelyvolyymi moninkertaistuu, jonka myötä se vaikuttaa myös päätöksentekijöihin, joiden taas on syytä varoa myös sitä etteivät joudu somen hampaisiin.

Kehä on valmis ja piiri pyörii ympäri.

Kirjan kirjoittajien mukaan Öyhökratiassa ei tarvitse olla kovin paljoa puhetta ennen kuin vaikuttaa siltä, että todella suuri joukko on jotain mieltä. 

Öyhökratia on lähes pakahduttavan kokonaisvaltainen teos, joka lienee vahvoilla loppuvuoden eri tietokirjakilpailuissa. Kirjan havainnot ovat huolellisia ja teksti sujuvaa. Tällaista on puhdas ilo lukea.

Tosin, mitä pidemmälle kirja etenee, sitä uteliaammaksi lukijan mielenkiinto käy sen osalta, minkälaisia ratkaisuehdotuksia kirja tarjoaa. Tältä osin Öyhökratia ei täytä kaikkia odotuksia. Vaikka kirja tarjoaa listattuna ohjeita öyhöttämistä vastaan, jäävät loppuhavainnot melko suurpiirteisiksi. Kirja muistuttaa, että omista mielipideistä vaikeneminen yhteisön hylkimäksi joutumisen pelosta ei suinkaan ole pelkästään someaikakauden ilmiö. 

Kirjan päätöslauseet kiteyttävät silti oleellisen kauniisti ja toiveikkaasti:

“Öyhökratiasta voi tulla keskinäisen kuuntelemisen järjestelmä, jossa vaihtoehtoisten maailmankuvien edustajat pystyvät neuvottelemaan ja oppimaan toisiltaan. Mutta se vaatii sitä, että yhä useampi päättäjä, vaikuttaja ja kansalainen pyrkii aktiivisesti välittämämään – viestejä, taustoja ja vertaisista.”

Jos lukulistallasi on useampi eri teos, tämä kannattaa nostaa pinon päällimmäisten joukkoon.

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia