Bonfire.fi

Mikko Kuustonen: Omaelämäkerta

Mikko Kuustonen on mies josta on vaikea olla pitämättä – varsinkin jos häntä ei tunne. Kuustosen ura on mittava ja hänen työnsä kohderyhmä laaja. Harvan suomalaisen artistin julkisuuskuva on ollut vuodesta toiseen yhtä positiivinen. Siksi onkin virkistävää, että Omaelämänkerta (Johnny Kniga 2022) suhtautuu kohteeseensa avoimen kriittisesti – onhan kirjoittajana Kuustonen itse.

Omien sanojensa mukaan Kuustonen ei ole kotioloissa (pelkästään) mukava mies. Hän tuo avoimesti esiin luonteensa ristiriitaisuuksia. Nuoruuden kokemukset konservatiivisessa kristillisessä yhteisössä Suomen Raamattuopistolla ja sikäläisesti suositun Pro Fide -yhtyeen solistina luovat omanlaistaan pohjaa Kuustosen uralle ja elämälle, joista ensin mainittu lähtee nousuun 90-luvun alun soolohittien myötä.

Kuustonen kuvailee kirjassa myös ystävyyttään useiden eri muusikoiden kanssa. Yksi painokkaimmista koskee kitaristi Heikki Silvennoista, joka on sittemmin tullut laajemmin tunnetuksi tv-sarja Kummelin myötä. Omaelämänkerta onnistuu kiteyttämään hienosti 90-luvun taitteen ja milleniumin yhteiskunnallisen hengen.

Kuustonen painottaa kirjassa muiden ihmisten merkitystä elämässään. Hän nostaa jalustalle, milloin ex-vaimonsa, tyttärensä, nykyisen puolisonsa tai muusikkotoverinsa. Yhdessä tekeminen tuntuu olevan Kuustosen pyrkimyksistä jaloin ja tärkein. Siihen hän uskoo. Hauska paradoksi on, että hän ei pidä itseään kovinkaan seurallisena, ainakaan mitä juhliin tulee, joista Kuustonen omien sanojensa mukaan saattaa paeta kesken kaiken – vaikka kyseessä olisi hänen omansa.

Omaelämänkerta on julkaistu myös äänikirjana ja on mitä ilmeisimmin tarkoitettu kuunneltavaksi sellaisenaan. Kirjan oleellista antia on Kuustosen musiikki, jota on julkaistu albumillinen. Luin itse kirjan painetun version, jonka mukana tullut cd-levy oli outo tuulahdus ajasta, josta Kuustonen pääosin kirjoittaa. Toki kirjan lukujen lopusta löytyy aina siihen kohdistetun kappaleen lyriikat, mutta harvempi lukija omistaa enää cd-soitinta. Tähän olisi löytynyt varmasti toimivampikin ratkaisu.

Omaelämänkerta on monin tavoin yllätyksetön ja perinteinen muusikon muistelma, mutta äärimmäisen vankka sellainen. Teksti ei tunnu ulkokohtaiselta vaan hyvin henkilökohtaiselta, jonka vuoksi sitä lukee kiitollisena. Kirjaa lukiessa muistuu myös mieleen, että Kuustonen on tehnyt elämässään valtavasti näkyvää työtä myös median ja tv-viihteen parissa.

Kuustosen kirjaa ei tarvitse suotta ilmiöittää, mies kun on ilmiö itsessään.

Harri-Pekka Pietikäinen

Päätoimittaja, Bonfire.fi -bisnesmedia