Bonfire.fi

Esa Saarisen uutuuskirja on kaatua omaan kielelliseen rikkauteensa, mutta nousee lopulta lähes klassikoksi

Esa Saarinen: E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta (WSOY 2022)

Tässä kirja joka haastaa lukijansa, sekä kielellisesti että ajattelun osalta. E. Saarisen pohdinnat elämästä ja rakkaudesta ovat sanoitettu niin kirjavasti, että kärsimättömän lukijan eteneminen käy kuoppaiseksi.

Mutta tämä teos ei olekaan tarkoitettu kevyeksi välipalaksi, vaan ennemmin tuhdiksi ja ravitsevaksi matkaevääksi.

Kirja sekoittaa sujuvasti Esa Saarisen jo elettyä elämää sekä filosofiaa. Välillä otetaan tukea Sokrateesta tai ihmetellään spurgua tuttavallisesti tervehtivää M. A. Nummista. Kirjan päättävä kohtaaminen, mitä ilmeisemmin jo tuolloin kohtalonsa tietäneen, Vesa-Matti Loirin kanssa ja hänelle suunnatun laulun sanoitukset pureutuvat syvälle lukijan sieluun.

Kirjan kantava hahmo on Saarisen rakkaudenkohde Pipsa Pallasvesa, jota kuvaillessaan Saarisen verbaalisuus nousee paikoin lähes lyyriselle tasolle.

Kirja on kielellisesti paikoin hyvin haastava. Lauseet ovat pitkiä ja niiden rakenteet koukeroisia. Teksti muistuttaa monin paikoin ajatusvirtaa, eikä ydintä ole aina helppo tavoittaa. Kärsivällinen lukija oppii silti lukemaan E. Saarisen ajatuksia, jonka myötä niiden huokoisuus pääsee omaan arvoonsa.

Saarisen pohdinnat ja hajatelmat jäävät itämään lukijan pään sisälle.

E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta on monelle odotettu teos. Kirja on helppo nähdä tulevaisuuden klassikkona omassa genressään. Se ei laske lukijaansa helpolla, mutta toisaalta kuljettaa takaisin keskittyneen lukemisen ytimeen.

Luin kirjan paperiversiona, mutta voin kuvitella, että teksti toimii erinomaisesti myös äänikirjaversiona, Saarisen itsensä lukemana.

Teksti: Harri-Pekka Pietikäinen

Bonfire