Kilpailuhengellä ja voitontahdolla on eroa

Juuso Enala

Talouden poikkeusoloja on nyt takana reilu kuukausi. Millaisia huomioita olen tehnyt yhteistyökumppanien ja oman organisaation sopeutumisesta uuteen tilanteeseen? Keskeinen löydös on se, että kriisin aikana saattavat menestyä enemmänkin voitontahtoiset kuin kilpailuhenkiset yritykset. Kilpailu kannustaa toimimaan, mutta ulkoinen motivaatio on usein tilapäinen. Voitontahto on tiimissä sisäsyntyistä, itse itseään motivoivaa ja toimintamalleja pysyvästi muuttavaa.

Voitontahtoinen organisaatio keskittyy omaan hiihtoonsa. Kilpailuhenkisen fokus saattaa herpaantua omasta tekemisestä muiden seuraamiseen silloinkin, kun olisi hedelmällisintä keskittyä vain omaan tavoitteeseensa. Aletaan arvioida omia menestysmahdollisuuksia suhteessa ennalta vahvempaan kilpailijaan. Vahva kilpailuvietti ei useinkaan määritä sitä, kuka lopulta pärjää elämässä. Päinvastoin. Yrityselämässä liian vahva kilpailullisuus saattaa hämärtää oman organisaation yhteisen tavoitteen. Tärkeintä on oppia kilpailemaan itsensä kanssa, oppimaan voitoista ja häviöistä. Kollektiivinen oppiminen vahvistaa itseluottamusta. Itseluottamus luo menestystä.

Kilpailuhenkisyys voi helposti mennä yli ja siihen alkaa liittyä muitakin merkityksiä. Pelkän kilpailumenestyksen perusteella itseään arvioiva organisaatio alkaa kokea itsensä salakavalasti muita parempana. Voitontahtoinen, mutta nöyrä organisaatio puolestaan haluaa olla joka päivä paras versio itsestään. Se nostaa rimansa haluamaansa tavoitteeseen itse ja arvottaa onnistumisensa omien odotustensa perusteella. Voitontahtoisen kasvaminen voittajaksi saattaa olla hitaampaa kuin kilpailuhenkisellä, mutta se on kestävämpää. Ja ennen kaikkea se on itseä ja kilpailijoita kunnioittavaa.