Bonfire.fi

Marraskuussa 2022 ilmestyvä kirja Bitcoinista pureutuu kansantajuisesti kaikkien huulilla olevaan digitaaliseen rahaan

Jenni Selosmaan, Toni Heiskasen ja Janne Piiroisen kirjoittama kirja Bitcoin tarttuu vetävästi ja käytännönläheisesti aiheeseen, joka on ajankohtainen ja kiinnostaa laajaa kohderyhmää.

Bitcoin on globaalisti toimiva digitaalinen raha- ja maksujärjestelmä, jonka syvällinen osaaminen vaatii perusteellista perehtymistä, ja sen myötä syntyvää kokonaisvaltaista ymmärrystä. Selosmaa, Heiskanen ja Piiroinen haluavat kirjan avulla mahdollistaa selkeän ja kattavan asiantuntijatiedon leviämisen ymmärrettävästi, ja nimenomaan suomen kielellä suomalaisille. 

”Etsimme itse tietoa Bitcoinista ahkerasti, ja jouduimme jatkuvasti turvautumaan englanninkieliseen sisältöön. Näin ollen kirjamme syntyi osin myös oman tarpeemme pohjalta”, Heiskanen valottaa. 

“Olemme saaneet jo aiemmin mahdollisuuden selittää tuhansille suomalaisille, mistä Bitcoinissa on kyse siten, että se kuuluisa matti meikäläinenkin ymmärtää”, jatkaa Piiroinen.

Bitcoin on teos, joka sopii niin vasta-alkajille kuin myös jo enemmän aiheen pariin vihkiytyneille. Selosmaa näkee Bitcoinin tuovan valtavan potentiaalisen muutoksen koko maailman rahajärjestelmään. 

”On tärkeää, että rahoitus- ja teknologiainnovaatioasiantuntijoiden lisäksi myös tavalliset suomalaiset säästäjät saavat tutustua asiaan ja olla kehityksessä mukana”, Selosmaa summaa. 

Bitcoin ilmestyy syksyllä 2022 Bonfire Booksin kustantamana. 

Liity sähköpostilistalle täältä, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon, kun Bitcoin on ennakkotilattavissa. Nopeimmat kirjan ennakkotilaajat saavat eksklusiivisen yllätysedun. 

Bonfire

Lisää vaikuttajalta Bonfire


Lisää kategoriasta Bisneskirjallisuus