Bonfire.fi

Kansainväliset teknologiayritykset tuovat uudenlaista työkulttuuria maailmalta Suomeen – Vieraina Mervi Airaksinen ja Liisa Peltonen

Kaupallinen yhteistyö: Accenture

Tasa-arvoinen työkulttuuri tulee esiin arjen teoissa ja sanoissa. Suuri vastuu inklusiivisen arjen rakentamisessa on esihenkilöillä, mutta miten heidät saadaan sitoutumaan työkulttuuriin, joka tukee jokaisen työpanosta? Ura kansainvälisessä yrityksessä voi herätellä keskusteluihin, jotka ovat vasta rantautumassa Suomeen.

Microsoftin toimitusjohtaja Mervi Airaksinen on tehnyt pitkän uran ICT-alan johtotehtävissä ja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Mervi pitää tärkeänä sitä, että vapaa-ajasta ei jousteta – työelämä ja muu elämä on mahdollistaa sovittaa yhteen, jos katsoo harkiten miten sen tekee.

Liisa Peltonen on Microsoft Surface -tuotekehitysyksikön johtaja Suomessa. Ennen Microsoftia Liisa on toiminut johtotehtävissä esimerkiksi Nokialla ja Intelillä. Teknologiauransa Liisa on aloittanut ohjelmistosuunnittelijana, ja tehnyt kansainvälisen uransa Tampereelta käsin.

“Ihanaa, että meillä on vahvoja insinöörejä toimialalla, mutta me tarvitaan erilaisia osaajia sanoittamaan tätä – myös sanoittamaan niitä lopputuloksia. Me kuitenkin sujuvoitetaan arkea ja tätä yhteiskuntaa.” – Mervi Airaksinen

Kuuntele lisää Teknologiapolkuja-podcastia täällä!

Milja Köpsi

Ohjelmisto- ja e-business ry

#mimmitkoodaa-ohjelman vetäjä

#mimmitkoodaa ohjelman vetäjä, ihan oikea ritari. Tärkeät jutut elämässä mm. inhimillisyys, ihmiset, tasa-arvo, diversiteetti sekä elinikäinen oppiminen.

Lisää vaikuttajalta Milja Köpsi


Lisää kategoriasta Kaupallinen yhteistyö