Johtaja, puhutaanko hetki omista valinnoistasi?

Aku Varamäki

Loma! Suunta kohti lentokenttää, siitä se loma alkaa! Kyllä sitä aurinkoa vaan tarvitsee!

Näin suomalainen hyvätuloinen ja keskituloinenkin huokaisee loman alkaessa. Ajattelin samoin ennen itsekin, kunnes naamaani lävähti maailman ilmastopaneelin raportti, jossa kerrottiin, että maapallo on matkalla kohti kolmen asteen lämpenenemistä, jonka myötä ihmiselämä maapallolla on uhattuna.

Maapallon heikkenevä tila ei ole enää uutinen kenellekään. Suomalainen tietää, että ilmastokriisi on totta ja hyvätuloinen on ehkä jo vaihtanut sähköautoon. Lautaselle tulee valittua aiempaa useammin kasvisruokaa lihan sijasta – ja hyvä niin.

Asioiden mittakaava on kuitenkin monella edelleen hukassa ja vaikuttavat teot puuttuvat. Ruoan, liikenteen ja asumisen päästöt ovat ilmaston kannalta merkittävimmät asiat suomalaisen elämässä. On silti yksi asia, jota “emme pysty” muuttamaan, vaikka tiedämme paremmin.

Se on lentäminen.

Kestävään elämäntapaan ei mahdu lentomatkaa edes joka vuosi

Sitra on laskenut, että kestävä elämäntapa tarkoittaisi, että suomalaisen päästöt olisivat 2500 kg hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa. Jos pysymme näissä rajoissa, voimme rajoittaa ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen, jota tiedeyhteisö pitää kuta kuinkin hallittavana ja “turvallisena”.

Tällä hetkellä keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on 10 000 kiloa ja hyvätuloisen helposti tätä reippaasti enemmänkin.

Vertailun vuoksi: edestakaiset lennot Thaimaahan aiheuttavat lähes 4000 kg päästöt ja lennot Eurooppaan useita satoja kiloja. Koska meidän kaikkien on pakko syödä, asua ja liikkua arjessamme, huomaamme, että kestävään elämäntapaan ei yksinkertaisesti mahdu lentomatkoja joka vuosi.

Elämäntapaamme tarvittava muutos on merkittävä ja se pitäisi tehdä nopeasti.

On toki monia perusteltuja syitä lentää. Lentomatkustaminen on kiistatta merkittävä liiketoiminnan vauhdittaja. Voiko bisnestä edes tehdä lentämättä? Toisaalta, yhtä hyvin voimme kysyä, voiko bisnestä tehdä planeetalla, jonka olemme kuumentaneet elinkelvottomaksi. Kyse on myös sikäli kiinnostava, että yli puolet maapallon väestöstä tekee bisnestä lentämättä koskaan minnekään.

Kyse onkin mitä suurimmissa määrin globaalista (epä)tasa-arvosta, sillä mitä isommat tulot ihmisellä on, sitä suuremmat ovat myös hänen päästönsä.

Uuden Nature Sustainability -tiedejulkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan varakkain 10 % maailman väestöstä aiheutti 1990–2019 lähes puolet globaaleista ilmastopäästöistä. Suomalainen keskituloinenkin pääsee tuohon kymmenykseen ja suomalainen yritysjohtaja kuulunee maailman rikkaimpaan prosenttiin, joka vastaa muuten kuitenkin 17 % maailman päästöistä. Vaikka globaalisti lentämisen päästöt ovat vain 4 %, hyvätuloisen päästöistä leijonanosa voi syntyä juuri lentämisestä.

Samalla maailman köyhempi puolisko aiheuttaa globaaleista päästöistä vain 16 %. Köyhemmän puoliskon päästöjen keskiarvo pysyy tiukasti turvallisissa planetaarisissa rajoissa 1400 kg CO2e vuotuisella tasolla.

Eikö ole siis reilua, että ilmastotalkoisiin osallistuvat ensisijaisesti he, joilla on eniten varaa vähentää päästöjään ja muutenkin maailman parhaat edellytykset elää hyvää elämää kestävästi?

Ei anneta hiilikädenjäljen hämätä

Hiilijalanjäljen, eli oman, yleensä negatiivisen, ilmastovaikutuksen rinnalla hyödyllinen käsite on hiilikädenjälki, jolla viitataan henkilön tai yrityksen (usein positiiviseen vaikutukseen) ilmastoasioissa. Jos esimerkiksi Metso-Outotec myy teknologiaa kiinalaiselle terästehtaalle, on sen positiivinen ympäristövaikutus moninkertainen verrattuna yhden työntekijän tai jopa kaikkien työntekijöiden yhteenlaskettuihin lentämisen päästöihin.

Tämä antaa usein perustellun oikeutuksen lentämiselle työn puitteissa, mutta antaako se oikeutuksen lentää myös lomalle tai viettämään tiiimipäivää ulkomaille? Olisi hyvä alku, jos karsisimme nämä lennot minimiin.

Olemme puheissamme usein valmiit tekemään muutoksia ilmaston eteen, mutta käytännössä vain niin kauan kun voimme kuluttaa tiemme vähänpäästöisempään elämään. Vaihdamme jauhelihan härkikseen ja asennamme kesämökin katolle aurinkopaneelit.

Mutta entä ne lennot, joita ei ole ihan pakko lentää?

Lentämisestä luopuminen tekee kipeää. Tiedän sen, koska olen itsekin kiukutellut ahvenanmaalaisella leirintäalueella vesisateessa samalla, kun Facebook-feedissä tutut kertovat lentäneensä Bamse-kerhoon Espanjaan ja rentoutuvat lasten kanssa poolilla.

Voin kuitenkin myös lohduttaa, että alun kipuilun jälkeen olen päässyt fomon yli ja olen nykyään sinut päätökseni kanssa. On mukavampi elää linjassa omien arvojensa kanssa ja kokea, että teen sen, minkä voin. (On toki vielä paljon sellaista, mitä voisin tehdä paremmin, muttan harva asia on yhtä vaikuttava kuin lentämisen vähentäminen.)

Liike-elämä tarvitsee uusia esikuvia

Jos haluaa ansaita nuoren sukupolven arvostuksen työyhteisössä, täytyy johtajien alkaa kantaa vastuuta ympäristöstä myös henkilökohtaisessa elämässään.

Walk the talk, tiedättehän.

En sano, ettenkö koskaan enää lentäisi, sillä minullakin asuu perhettä ja ystäviä ulkomailla. Myös he ovat minulle tärkeitä. Lennän myös edelleen joskus työni puolesta, sillä se on perheen ja oman jaksamisen kannalta joskus paras ratkaisu. Silti voi kysyä, onko meillä oikeus rentoutua siten, että samalla heikennämme juuri maailman heikoimmassa asemassa olevien elinolosuhteita? Heihin ilmastokriisin vaikutukset osuvat jo nyt.

Nämä ovat hankalia kysymyksiä, joita joudumme nyt ja tulevaisuudessa ratkomaan. Luonnollisesti ilmastokriisiä ei ratkaista pelkästään yksilön valinnoilla, mutta toisaalta poliittinen tahtokaan ei synny tyhjiössä vaan heijastelee toiveitamme ja arvojamme.

Yritysjohto on ratkaisijan paikalla tässä asiassa, sillä juuri eliitti luo omalla toiminnallaan yhteiskunnan normeja. Kaipaankin julkisuuteen lisää Niklas Kaskealan, Oras Tynkkysen ja Hanna Harjulan kaltaisia päättäjiä ja esikuvia, jotka osoittavat omalla esimerkillään miltä johtajuus ilmastokriisin ajassa näyttää. He lentävät työssään hyvin harkiten, jos lainkaan, ja ovat löytäneet sellaisia tapoja lomailla, joita myös tulevat sukupolvet voivat arvostaa.

Aku Varamäki

Workday Designers

Työpäivämuotoilija

Aku on innostava muutosagentti ja paremman työelämän puolestapuhuja. Akulla on kokemusta erityisesti sosiaalisen median strategisesta kehittämisestä sekä liiketoiminnan kehittämisestä konsulttina ja yrittäjänä. Akun kirja Future Proof - tulevaisuuden työkirja ilmestyi helmikuussa 2019.