Innovaatioiden ekosysteemi: Sinisiä meriä vai pimeitä metsiä?
Juuri nyt moni yritys etsii vimmatusti vapahtajaa, sitä yhtä ja ainoaa. Ei, en tarkoita uutta toimitusjohtajaa, vaan sitä yhtä ihanaa innovaatiota joka pystyisi pelastamaan yrityksen pinteestä tai muuten vaan nostaa pörssikurssia, liikevaihtoa ja muita talouslukemia – ja sen lisäksi valamaan paljon toivottua uskoa yrityksen toimintaan. Tule innovaatio kultainen!
Tässä etsinnässä toivotaan myös usein innovaatiolle tukea – ekosysteemiä ja järjestelmää ympärille – jonka kautta tätä ihmettä voitaisiin toteuttaa ja näin rauhallisin mielin astua tulevaisuuteen. Jokin tässä ideassa on niin puoleensa vetävää, niin toivoa herättävää, että olemme rakentaneet kokonaisen mytologian sen ympärille; sankareineen (Pyhä Steve), utopioineen (Oi Stanford!) ja mörköineen (ilkeät virkamiehet jotka eivät kertakaikkiaan ymmärrä). Toiveita ja unelmia, satuja ja sinisiä meriä.
Jokin tässä hiertää minua. Kyllä minäkin pidän innovaatiosta, mutta ne tarinat, joita kerromme tästä ärsyttävät minua suunnattomasti. Ja pahin esimerkki tästä tarinankerronnasta on idea ”sinisen meren strategioista”. Vaikka kirja oli ihan jees, se kirjan luoma käsitemaailma oli harhaanjohtava. Kysymys, joka kirjassa asetetaan, hieman (mutta vain hieman) kärjistettynä, on: Uitko mielummin meressä joka on täynnä haikaloja ja joka on verestä punainen, tai etsitkö mielummin sinisen meren jossa voit itse määritellä markkinat? On vaikea kuvitella että kukaan vastaisi ”Kyllä se punainen meri kuulostaa aika jännältä…”
Monien mielestä tämä lienee aika harmiton tarina. Silti se sisältää varsin vaarallisen olettamuksen – nimittäin sen että uusien innovaatioiden kenttä näyttäytyy meille ihastuttavana paikkana, paratiisisaarena sinisessä meressä. Ja tämä on vale. Olisi rehellisempää sanoa että innovaatioiden markkinat ovat kuin pimeä metsä, uhkaava ja tuntematon, kenttä johon ei mielellään mennä, koska ei tiedetä mitä sieltä löytyy – markkinoita vai monstereita.
Ja jotain samantapaista löydämme keskustelussa innovaatioiden ekosysteemeistä. Näitä kuvaillaan mukavina paikkoina; verkostoina jotka iloisesti tukevat ja auttavat innovaatioita eteenpäin. Hauskoina tiloina, joissa innovaatioiden on hyvä olla. Mutta pitääkö tämä paikkansa? Tulisiko sen pitää paikkansa?
On sanomattakin selvää että innovaatiot ansaitsevat tukea. Mutta minkälaista? Päätaputuksia? Valtion tukiaisia? Iloisia kannustushuutoja? Tällaiset ovat varmasti kivoja, mutta ne eivät iske innovaation ongelmaan. Kyllä yrityksillä on resursseja toteuttaa projekteja, joihin uskotaan ja joihin uskalletaan mennä, mutta mikä usein puuttuu on juuri uskallus. Ekosysteemi, joka rakentuu pelkkään tukemiseen tulee houkuttelemaan niitä, jotka haluavat tukiaisia, mutta mitä tarvitsemme on järjestelmä, joka ajaisi yrityksiä niihin pimeisiin metsiin, niille apajille joille ei niin vaan mennä. Emme tarvitse huutosakkia, joka jakaa karkkeja – tarvitsemme eräkävijöitä, niitä jotka uskaltautuu vaaralisillekin vesille.
Alf Rehn
University of Southern Denmark
Professori
Alf Rehn on kirjailija, kolumnisti ja johtamisen professori. Hän toimii innovaation, designin ja johtamisen professorina Syddank Universitetissa Tanskan Odensessa. Vuonna 2009 Rehn sai kansainvälistä tunnustusta Thinkers 50 -listalla, jonka nousevia ajattelijoita listaavassa "gurututkassa" hänen sijoituksensa oli 13.
Lisää vaikuttajalta Alf Rehn
Lisää kategoriasta Tulevaisuus
