Bonfire.fi

Iltapäiväespressot ja italialainen coworking

BC Papula

Kaupallinen yhteistyö: Business Center Papula Oy

Meitä coworking-tiloissa työskenteleviä on maailmalla jo kohta 1,7 miljoonaa. Mikä saa ihmisen maksamaan pöytäpaikasta muutaman satasen kuussa, kun kotona saisi samalla pöydällä istua ilmaiseksi? Coworking-trendi kulkee eteenpäin pikajunan vauhdilla, tarkalleen ottaen 153:n uuden tilan kuukausitahdilla, eikä loppua näy horisontissa.

”Voi kuinka kivaa tehdä töitä kotoa käsin” –kommentoi ystäväni haikeasti työetuani. No, eipä oikeastaan. Itse asiassa se on harvinaisen tylsää ja yksinäistä. Puhumattakaan keittiössä kummittelevista tiskeistä, pyykkikorin kutsuvasta katseesta ja muista kodin loputtomista häiriötekijöistä.

Onneksi omaa kotia pääsee pakoon coworking-tilaan. Olen testannut yhteisöllisiä työtiloja Helsingin lisäksi nyt myös Italiassa, Milanon muotikaupungissa. Milanon toimiston ovi käy päivän mittaan ahkerasti, vastaantulijoille heitetään iloisesti ciao, ja jäsenet pistäytyvät aina tilaisuuden tullen viereiseen baariin kahville. Kahvia tarvitaan, sillä useimmat istuvat toimistolla tunnollisesti yhdeksästä seitsemään, italialaisten toimistotuntien mukaan.

Poikkeuksen sääntöön tekee vierustoverini Mario, lempinimeltään Iron-Mario. Asiakastapaamisten sekä juoksu- ja uimatreenien välissä Mario pysähtyy toimistolle maksimissaan pariksi tunniksi kerralla, aina muutaman kerran päivässä. Siinä ajassa ehtii hyvin lukemaan sähköpostin ja kahvitella muiden jäsenten kanssa. Kun kuulumiset on vaihdettu, lähtee myyntimies Mario taas matkaan.

Siinä taitaakin olla coworkingin ydin ja menestyksen lähde, ihmiset. Lounas- ja kahviseura, paikallisiin tutustuminen, italian kielen treenaus ja päivittäinen maisemanvaihdos kotoa toimistolle ovat supertärkeitä yhteisötilan etuja itselleni. Tietenkin sen lisäksi, että saan istua työpäiväni italialaisen teräsmiehen vieressä.

Samoilla linjoilla kanssani ollaan Helsingissä. Business Center Papulan coworking-jäsen Nataliya German ajatteli aluksi pyörittävänsä HAFORES yritystään kotoa tai asiakkailta käsin, mutta muutti nopeasti ajatustaan.

”Huomasin jonkun ajan päästä, että kotityöskentely ei toiminut minulle. Ei ollut työ-koti-vaihtoa eikä ihmisiä ympärillä, tunne oli synkkä.”

Nataliya kokeili tehdä töitä ensin kahvilassa, mutta päätyi lopulta coworking-jäseneksi. Nyt työtiloihin pääsee 24/7 eikä tarvitse miettiä, kuinka monta kahvia pitää kunnon kahvila-asiakkaan juoda päivän mittaan. Lisäksi yhteisötilassa luodut suhteet ovat tuoneet Nataliyalle paikan KasvuOpen-ohjelman myllärinä ja uuden ystävän yhteisömme jooga-opettajasta.

Ei auta kuin todeta, että kohtaaminen uusien ihmisten kanssa kannattaa. Ja silloin on hyvä muistaa Panu Krausin kolmen kohdan periaate.

Noora Blomqvist
Marketing Manager
Business Center Papula

Kohtaamisia on Business Center Papulan juttusarja, jossa eri alan asiantuntijat pohtivat face-to-face-tapaamisten merkitystä.

Village Works logo

Village Works

Lisää vaikuttajalta Village Works


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys