Bonfire.fi

Ethics Talk with Michaela Ahlberg: Nordic Values and Business Ethics

Me suomalaiset emme turhaa byrokratiaa kaipaa, koska meillä on luottamus! Pohjoismaiseen yhteiskuntaan ja tapaan toimia liittyy vahvasti ajatus yhdessä tekemisestä, lojaaliudesta ja luottamuksesta. Mitä muu maailma voisi oppia Pohjoismaiselta tavalta nähdä, kokea ja toteuttaa asioita, etenkin nyt kriisin aikana? Toisaalta, onko vahva luottamus vahvuutemme lisäksi myös heikkous? Onko Pohjoismainen yritys liian sinisilmäinen lähtiessään kansainvälistymään ja luottaessaan, että muu maailma jakaa kanssamme samat arvot?

Pohjoismaisista arvoista ja bisnesetiikasta keskustelemaan olemme kutsuneet Ethics Talk -vieraaksemme Michaela Ahlbergin. Michaela on erityisesti tunnettu vaikuttavasta työstään Telian Chief Ethics & Compliance Officerina. Michaela sai tehtäväkseen pelastaa Telian korruptioskandaalista, jonka keskeltä yhtiö löysi itsensä vuonna 2012. Michaelan ja hänen tiiminsä tekemä työn merkittävyyttä voi mitata muun muassa sillä, että sen ansiosta Telia joutui maksamaan huomattavasti vähemmän sakkoja korruptiosta (jotka muuten lopulta ylsivät noin miljardiin dollariin). Tällä summalla Telia on yltänyt yhdessä Ericssonin kanssa maailman TOP5-yritysten listoille, kun mittarina on korruptiosakkojen suuruus.

Lisää podcast jaksoja ja tietoa eettisesti kestävästä bisneksestä löydät täältä: ETHICS TALK WITH MICHAELA AHLBERG: NORDIC VALUES AND BUSINESS ETHICS

Ethics Talk on Nordic Business Ethics -yhteisön perustajien Niina Ratsulan ja Anna Rombergin houstaama, etäyhteyksin nauhoitettu podcast-sarja. Ethics Talk -vieraiksi on kutsuttu Pohjoismaisia asiantuntijoita ja vaikuttajia, joilla on näkemystä eettisesti kestävän liiketoiminnan ja vastuullisen työelämän edistämiseksi.

Niina Ratsula

Niina Ratsula

Code of Conduct Company Oy

Business Ethics Advisor

Niina Ratsula on yrittäjä, ammattipuhuja, tietokirjailija ja tuleva kauppatieteiden tohtori. Niinalla on taustalla pitkä kansainvälinen ura Kemiran ja Nokian palveluksessa. Vuodesta 2018 Niina on auttanut yrityksiä eettisesti kestävän liiketoiminnan ja työkulttuurin kehittämisessä Code of Conduct Companyn perustajaosakkaana ja Nordic Business Ethics -hankkeen toisena perustajana.

Lisää vaikuttajalta Niina Ratsula


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys