Bonfire.fi

Epävarmuudessa johtaminen muuttuvalla energia-alalla

Johtamisessa puhutaan muutoksesta mahdollisuutena. Aloittaessani Helenin toimitusjohtajana keväällä 2020 tiesin, että energia-ala ja Helen yhtiönä ovat historiansa suurimman muutoksen kynnyksellä. Jotta muutoksen mahdollisuus kantaa hedelmää – Helen saavuttaa tavoitteensa olla hiilineutraali vuonna 2035 tehden samalla kannattavaa liiketoimintaa – vaaditaan minulta muutoksen tavoitteellista johtamista ja epätäydellisin tiedoin tehtyjä oikeita päätöksiä.

Sanotaan, että energia-alan kvartaali on 25 vuotta, tai oli ennen kuin ilmastonmuutoksen ymmärtäminen sysäsi liikkeelle toimialaa mullistavan rakennemuutoksen ja panostukset uuteen, vielä kehittyvään teknologiaan. Helen tulee seuraavina vuosina investoimaan yhteensä miljardi euroa hiilineutraalin energiatuotantoon, kolmannes tästä onkin jo toteutunut. Samanaikaisesti, kun rakennamme uusimpiin innovaatioihin perustuvia lämpöpumppuja ja -luolia, tuulivoimaa sekä tutkimme pienydinreaktoreiden ja vedyn mahdollisuuksia, hiilivoimaan perustuva yhteistuotanto ottaa viimeisiä askeliaan.

Helen on yli sata vuotta tehnyt kannattavaa liiketoimintaa sähkön ja lämmön yhteistuotannolla. Hanasaaren ja Salmisaaren laitokset edustavat aikansa suunnannäyttäjyyttä hiilellä tuotetun energian tehokkuudessa. Tälle osaamisen ja kehittämisen perimälle haluan rakentaa tulevaisuuden energialiiketoimintaa, joka ei perustu polttamiseen. Huomioiden Helsingin lämmöntarpeen, joka on lähempänä Tukholmaa ja Kööpenhaminaa kuin mitään toista suomalaista kaupunkia, kyse ei ole aivan pienestä haasteesta. Helsingin ratkaisut näyttävät myös suuntaa koko Suomelle ja muille Euroopan pääkaupungeille.

Investoinnit uuteen teknologiaan sisältävät aina riskin, että jokin toinen ratkaisu osoittautuu paremmaksi. Toimitusjohtajana tehtäväni on viedä Heleniä kohti uusiutuvaa energiatuotantoa samalla varmistaen yhtiön menestys ja kannattavuus myös tulevaisuudessa. Olen saanut nähdä vastaavan toimialamurroksen aiemminkin. Lähes 20 vuotta sitten teleala koki samankaltaisen muutoksen kuin energia-ala nyt: 2020-luvulle tultaessa kuluttajien lankapuhelinliittymiä oli enää muutamia tuhansia. Kokemukseni telealan murroksesta ja Helenin vahva osaaminen energia-alasta ovat pohja, jolla teemme päätöksiä liiketoiminnan tulevaisuudesta epävarmuuden keskellä.

Seuraavan viiden vuoden aikana näemme valtavan tuotantorakenteen muutoksen Helenissä. Tämä tarkoittaa Helenille mahdollisuutta olla energia-alan suunnannäyttäjä, ja itselleni haastetta johtaa yhtiötä isossa muutoksessa. Helenin vahva osaamisperimä ja innovaatiokulttuuri ovat ratkaisun avaimia. Itseltäni vaaditaan myös uskoa siihen, että nyt tehtävät päätökset tekevät Helenistä tulevaisuuden edelläkävijän, joka tekee kannattavaa liiketoimintaa myös seuraavat sata vuotta. Puolentoista vuoden kokemuksella en epäile hetkeäkään, etteikö yhtiö, joka toi lämmön ja valon helsinkiläisille yli sata vuotta sitten, onnistuisi kunnianhimoisissa tavoitteissaan.

Juha-Pekka Weckström

Ilmatar

Toimitusjohtaja

Teknillistä fysiikkaa korkeakoulussa opiskellut Juha-Pekka Weckström on luotsannut toimitusjohtajana Heleniä, Realia Groupia, Digitaa ja TeliaSoneraa. Nyt hän rakentaa Ilmattaresta markkinoiden edelläkävijää. Vapaa-ajallaan JP pelaa golfia ja tennistä, metsästää ja mökkeilee.

Lisää vaikuttajalta Juha-Pekka Weckström


Lisää kategoriasta Kestävä kehitys