Bonfire.fi

Avoimesti johtajuudesta – utelias vastuunkantaja

Johtamista käsitteleviä kirjoja julkaistaan loputtomana jatkumona. Jokainen johtaja ja johtamisesta kiinnostunut on niitä lukenut – opinhalusta ja uteliaisuudesta. Arkipäivä ei kuitenkaan toimi kirjaviisaudella. Olennaista on sitoutuminen.

Omat teesini ovat muodostuneet kokemusteni ja saamani vastuun kautta, eivätkä nojaudu tiettyyn
johtamisen teoriaan. Lähtökohtani on sellainen, jonka jokainen voinee allekirjoittaa riippumatta
organisaation toimialasta: Ellei ole sitoutunut omaan organisaatioon ja sen tavoitteisiin eikä ole
valmis venymään, ei voi olla hyvä johtaja.

Sitoutumiseen kuuluu myös välittäminen ja se, että on hankalan tilanteen sattuessa käytettävissä. Vastuun kantaminen ja esimerkkinä oleminen ovatkin sitoutuneisuuden ohessa avainasemassa ihmisten johtamisessa.

Kun aikoinani lähdin Postista johtajan paikalta, ajattelin, etten halua enää ison organisaation
johtajan roolia. Halusin varmistaa, että minulla on aikaa itselleni ja perheelleni, ja päätin palata
verkostojeni avulla tutulle toimialalle hoitamaan asiakkaita. Ajattelin, että tuohon minulla on
erinomaiset eväät ja pystyn johtamaan itseäni.

Kun sitten kuitenkin luonteelleni ominaisella tavalla kiinnostuin laajemmista kokonaisuuksista ja
rakensin yhteistyötä eri ratkaisuyksikköjen kanssa, minulle tarjoutui pian mahdollisuus ottaa
maajohtajan tehtävä silloisen EMC:n ohjelmistoyrityksessä, VMwaressa. Olinkin taas valmis
ottamaan isompaa vastuuta, koska työ tuntui innostavalta ja oli luontevaa ottaa vastuuta yrityksen
eteenpäin viemisestä. Ja tässä sitä nyt sitten taas ollaan, Oy Dell Ab:n toimitusjohtajana.

Auttamisen halu ja innostus

Vastuun kantaminen on rakennettu luonteeseeni. Haluan auttaa ihmisiä kehittymään ja
pärjäämään työssään. Huolehdin ihmisistä ja siitä, että heillä on työn tekemisen edellytykset
kunnossa ja he saavat työskennellä motivoivin tavoittein. Toisinaan tulee myös hankalia tilanteita,
joissa tarvitaan joku, jolla on natsat ratkaista tilanne niin, että kaikki pääsevät eteenpäin.
Näissä töissä pitää olla innostusta ja draivia. Ei voi tehdä kategorisesti yhdeksästä viiteen duunia ja
pitää neljä viikkoa kesälomaa. Kaiken keskellä, täytyy silti osata olla polttamatta itseään loppuun. Koen itse, että saan järjestettyä itselleni riittävästi tilaa ladata akkuja.

Mielestäni pitää uskaltaa rikkoa normeja ja pitää olla särmää, jos haluaa onnistua johtajana.
Täytyy pitää oma päänsä, tietää mikä on tärkeää oman organisaation menestykselle, työntekijöille ja itselle.

Kymmenen teesiä

Summataanpa vielä ne hyvän johtajuuden kymmenen teesiä, jotka itse pyrin täyttämään. Mitä
mieltä olet näistä ja mitä ajatuksia herää? Jutellaan lisää vaikka LinkedInissä.

1. Hyvä johtaja sitoutuu, innostuu, kantaa vastuuta ja on valmis venymään.
2. Hyvä johtaja kuuntelee ja kuulee, välittää ja uskaltaa myös näyttää sen.
3. Hyvä johtaja auttaa ihmisiä, motivoi ja mahdollistaa jokaisen onnistumisen.
4. Hyvä johtaja on oikeudenmukainen, kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti, ja ymmärtää
yksilöiden erilaisuuden olevan vahvuus.
5. Hyvä johtaja luottaa ja lähtee siitä, että luottamus on lähtökohtaisesti olemassa.
6. Hyvä johtaja pelaa sydämellä ja asettaa tiimin menestyksen oman menestyksensä edelle.
7. Hyvä johtaja ymmärtää, että kaikkia ei voi aina miellyttää.
8. Hyvä johtaja ymmärtää rajat, mutta tarvittaessa uskaltaa ottaa riskin.
9. Hyvä johtaja seuraa aikaansa ja mukauttaa toimintaa yhteiskunnan muutoksessa.
10. Hyväkin johtaja tekee kompromisseja ja ymmärtää, että päivän päätteeksi

Antero Sarén

Technology and new business enthusiast, blog writer

Antero on pitkän linjan tietoyhteiskuntavaikuttaja, ihmisläheinen johtaja sekä intohimoinen mökkeilijä, kuntoilija ja luonnossa liikkuja. Hän on toiminut muun muassa Dellin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän on ollut erilaisissa johtotehtävissä muun muassa VMwarella, Postilla ja Compaqilla.

Lisää vaikuttajalta Antero Sarén


Lisää kategoriasta Johtaminen