Asiantuntijan kasvu – ja miksi intuitio ei aina toimi?

Outi Sivonen

Asiantuntijan kasvu – ja miksi intuitio ei aina toimi?

Keskustelin kesällä kahvikupin ääressä ystäväni kanssa mielen voimasta ja ”vääristä” intuition hetkistä. Mieli keksii yhä uusia syitä sille, miksi tylsää, vaivalloista ja raskasta harjoittelua/tekemistä ei kannata jatkaa. Pohdimme miten mieli ajoittain toimii erityisesti haasteiden edessä. Esimerkeiksi otimme mm. pitkän juoksulenkin (ei kannata enää juosta, kun on niin raskasta, kyllä tämä jo riittää!), tylsältä tuntuvan asian harjoittelun (eiköhän tämä jo suju!), uuteen asiaan perehtymisen erilaisten, monimutkaisilta tuntuvien kirjojen ja lähteiden avulla (tiedän jo, miten tämä asia on, olen asiantuntija, en jaksa enää lukea tuota kirjaa!).

Pohdimme sitä, miten saatamme luulla oikeaksi intuitioksi ihan vaan mielen luomaa hetkellistä impulssia päästä helpommalla. Emme punnitse asiaa sen enempää vaan oletamme hetkellisen helppouden tunteen saavuttamisen olevan aina oikea ratkaisu myös pidemmän aikavälin tavoitteen kannalta, koska intuitiomme tuntuu nyt kertovan tässä hetkessä niin. Vaivannäkö ei tunnu oikealta. No eipä tietenkään, kun haussa on vain hetkellinen helppous.

Adaptiivinen asiantuntijuus

Edelleen pohdimme ystäväni kanssa, miten jossain asiassa voi kehittyä ja mikä oikeastaan edesauttaa kehittymistä. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen toteavat kirjassaan Tutkiva oppiminen, asiantuntijuuden kehityksen kannalta ratkaisevaa olevan ”osallistumisen vapaaehtoiseen, innostuneeseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun”. Oleellista ei siis näytä olevan harjoittelun erityinen helppous, lyhytkestoisuus ja jatkuva miellyttävyys, kuten mielemme saattaisi meille välillä ehdottaa. Innostus ja tavoitteellisuus luovat kyllä pitkällä aikavälillä mielihyvää, mutta eivät välttämättä arjessa ja joka hetki. Jos asia ei luonnistu heti ja helposti, se ei siis ole merkki tekemisen lopettamisesta.

Edelleen Hakkarainen, Lonka ja Lipponen jatkavat, että nykyisessä erityisen voimakkaasti muuttuvassa asiantuntijatyössä kehittymisen kannalta oleellista on adaptiivinen asiantuntijuus, jonka keskeisiä piirteitä ovat mm. tarve hakeutua uusien ja haasteellisten ongelmien äärelle sekä ongelmien ratkaisemisesta nauttiminen. Myös Harari toteaa kirjassaan Ihmisen lyhyt historia, että yksi keskeinen koko modernin tieteen kehittymisen periaate on ollut juuri ihmisen halukkuus tunnustaa oma tietämättömyys.

Miten kehittyä asiantuntijana?

Asiantuntijana kehittyminen ja kasvaminen näyttää siis vaativan ainakin:

vahvaa innostusta ja kiinnostusta tutkia uusia, itselle vieraita asioita
kykyä ja halua tunnustaa, ettei mikään käsitys, idea tai teoria ole kyseenalaistamisen yläpuolella
omaehtoista, tavoitteellista ja innostunutta asian harjoittelua

Totesimme ystäväni kanssa, että seuraavan kerran kun uuden asian treenaaminen tuntuu alkuinnostuksen jälkeen välillä puuduttavalta ja tylsältä tai kun omaa ajattelua koetellaan ja kaikki tuntuu vaikealta, voimme olla oikein tyytyväisiä. Ajattelun liikettä sekä asiantuntijuuden ja osaamisen kehittymistä tapahtuu!