Bonfire.fi

Antti Merilehto: ”Me ollaan nyt jo kyborgeja”

Mika Aaltosen ja Antti Merilehdon kauan odotettu kirja ilmestyy tällä viikolla. Merilehto kertoo, että hänen ensimmäisessä kirjassa yhteiskunnallinen ulottuvuus jäi uupumaan. Siitä syntyi idea uuteen kirjaan: Tekoäly – ihminen ja kone (Alma Talent, 2019) 

Merilehto kertoo videolla, että ihminen on jo kyborgi: olemme vähintään ulkoistaneet muistimme koneelle: Kuinka monen puhelinnumeron sinä muistat?

Yrityksillä on iso rooli teknologisen kehityksen vaikutuksista yksilöön.

”Etiikan pitää lähteä datasta ja tiimistä. Se ei ole tarra, joka liimataan jälkikäteen päälle. Mitä paremmin yritys ymmärtää oman vaikuttavuutensa, sitä korkeammalla eettiset asiat ovat.”

Haastattelun teki Bonfiren Elisa Kitunen Slushissa.

 

Antti Merilehto

Antti Merilehto

Merilehto

AI-tietokirjailija, Speaker and consultant

Antti Merilehto toimi aiemmin Googlella ja maajohtajana Finch Finlandilla. Nykyisessä työssään Houston Analyticsissa hän vastaa yhtiön kasvusta. Ulkomailla vietettyjen vuosien aikana Merilehto on ehtinyt kartuttaa näkemystään erilaisista kulttuureista, markkinoista ja digitaalisen myynnin rakentamisesta. Hänen kirjansa Tekoäly – matkaopas johtajalle oli vuoden 2018 myydyin bisneskirja Suomessa.

Lisää vaikuttajalta Antti Merilehto


Lisää kategoriasta Tulevaisuus