Bonfire.fi

Äänen värinä kertoo vahvuudesta

voittajat

Helpottaa muistijäljen jättämistä, mikäli henkilöllä tai yrityksellä on kerrottavanaan tarina. Helpottaa muistijäljen jättämistä, mikäli tarinansa kertovalla on karismaa. Tarina syntyy eletystä elämästä ja karisma rohkeudesta kertoa siitä. Oman tarinan paljastaminen tekee kertojansa haavoittuvaksi. Ennen kaikkea se tekee hänestä ainutlaatuisen.

Markkinointistrategina ja sisällöntuottajana olen saanut kutsun kymmeniin työpajoihin, joissa olemme olleet mukana haamukirjoittamassa yrityksen tarinaa. Se ei ole kovinkaan luovaa työtä. Jos yritys on menestynyt alati muuttuvassa maailmassa vaikka 30-40 vuotta, tarinan perustan on pakko olla vahva. Meidän tehtävämme ei ole muuttaa tai edes värittää tarinaa. Rohkaisemme vain asiakkaitamme kertomaan sen omalla äänellään.

Jokainen meistä on kuullut lukemattomia esityksiä, joissa on siteerattu Elon Muskia, Simon Sinekia tai vaikka Jari Sarasvuota. Hyvää sitaattia lainaamalla ajaa harvoin metsään. Käytetty sitaatti tai tarina on varmasti inspiroinut kertojaansa, mutta kuulijaa se harvoin vakuuttaa. Jokainen meistä vaikuttuu omakohtaisista tarinoista. Harvoin cover on alkuperäistä parempi. Suositumpi se on joskus, mutta aidompi se ei ole koskaan.

Omaa sisintään ei ole helppoa paljastaa. Kertomalla omista epävarmuuksistaan ja virheistään paljastaa samalla omat haavoittuvuutensa. Se on pieni hinta siitä, että samalla paljastaa omat vahvuutensa. Muiden arvostelulle altistuminen on kuumottavaa. Kämmenet hikoavat ja ääni värisee, kun miettii, mitä muut minusta miettivät. Lähtökohtaisesti he miettivät hyvää.

Eivät minua kiinnosta Muskin, Sinekin tai Sarasvuon ajatukset, jollen sitten kaavailisi yhteistyötä heidän kanssaan. Itselläni on tapana neuvoa asiakkaitani lopettamaan muiden ihmisten mielipiteiden lainaaminen. Kysyn, mitä mieltä olette itse. Omat mielipiteet erottavat massasta. Niistä jää muistijälki. Jos asia on sanojalleen tärkeä, ei kannata pelätä, että ääni värisee sitä lausuessa. Ainakaan minulle värinä ei kerro pelosta. Se kertoo vakaumuksesta. Ennen kaikkea se kertoo uskosta itseen. Mitä mieltä olet?

 

Juuso Enala

Juuso Enala

Strategi, Hansdotter Oy

Lisää vaikuttajalta Juuso Enala


Lisää kategoriasta Myynti ja markkinointi